Kamaun historia: Hiljaisuuden voima
Kamau seisoi korkean vuoren huipulla, silmät suljettuina ja kasvot käännettyinä kohti punaisen sävyissä kimaltaa, nousevaa aurinkoa. Hänen hengityksensä oli tasainen ja syvä, ja jokainen henkäys tuntui rauhoittavan hänen sielunsa myrskyjä. Tämä oli paikka, johon hän aina palasi – ei fyysisesti, vaan muistoissaan ja ajatuksissaan. Se oli vuori, jossa hän nuorena tyttönä oli kohdannut elämänsä ensimmäisen suuren kriisin.
Kamaun lapsuus oli ollut täynnä iloa ja hänen perheessään toisista pidettiin huolta. Hän tunsi voimakasta yhteyttä perheeseensä. He asuivat pienen metsän reunalla, missä rauhallinen virtaava joki ja tuulessa heiluvat puut tarjosivat leikkeihin ideoita ruokkivan ympäristön. Toki se tarjosi myös lohtua ja turvaa. Hyvin usein hän istui ajatuksissaan ja haaveili tulevaisuudesta. Eräänä päivänä, kun Kamau oli vain nuori tyttö, hänen perhettään kohtasi odottamattoman onnettomuus. Voimakas myrsky kaatoi puun heidän kotitalonsa päälle ja koko perheen suureksi suruksi, hänen rakas sisar menehtyi tässä onnettomuudessa. Hänellä oli ollut sisarensa kanssa erityinen side sillä ikäeroa ei ollut kuin reilu vuosi ja heidän tapansa leikkiä oli kovin samanlainen.
Surun ja vihan tunteet valtasivat nuoren Kamaun, ja hän vetäytyi kuoreensa. Kyyneleet valuivat hänen kevyesti pisamilla olevia poskia pitkin kun hän yritti etsiä vastauksia siihen, miksi maailmassa tapahtui tällaisia kauheuksia. Hänen mieleensä kerääntyivät negatiiviset ajatukset ja tunteet, jotka tekivät hänestä hyvin levottoman ja etäisen. Hänellä ei ollut ketään, joka olisi aikaa opettaa, miten käsitellä näin voimakkaita tunteita, sillä muutkin perheenjäsenet kamppailivat oman surunsa keskellä, eikä kenelläkään ollut voimia havannoida ympäristöä.
Mutta eräänä päivänä, kävellessään metsässä, hän tapasi vanhan viisaan naisen, joka oli viettänyt koko elämänsä luonnon parissa. Tämä nainen opetti Kamaulle hengityksen ja mielenhallinnan voiman. ”Hengitä”, hän oli sanonut pehmeästi. ”Anna jokaisen hengityksen kulkea syvälle sisimpääsi ja kuvittele, että jokainen hengenveto vie sinua lähemmäs rauhaa. Tunteet tulevat ja menevät kuin aallot, mutta sinä voit hallita, miten annat niiden vaikuttaa itseesi.”
Kamau omistautui harjoitukselle, ja hiljalleen hänen mielensä alkoi rauhoittua. Hän huomasi, että vaikka suru ei hävinnyt, hän pystyi hengityksen avulla käsittelemään tunteitaan ja antamaan niille tilaa ilman, että ne murskasivat hänet. Hän oppi löytämään tasapainon sisällään, ja hänen ajatuksensa alkoivat muotoutua uudelleen positiivisiksi ja toiveikkaiksi.
Vuoren huipulla, jonne hän palasi muistelemaan noita hetkiä, Kamau ymmärsi, kuinka tärkeä tuo oppi oli ollut. Hengitys ja mielenhallinta olivat auttaneet häntä näkemään, että vaikka elämä tuo mukanaan surua ja epävarmuutta, se tuo myös mahdollisuuden kasvuun ja ymmärrykseen. Kun hän oppi päästämään irti menneestä ja hyväksymään elämän epävarmuuden, elämä tuntui huomattavasti helpommalta.
Hänen sisällään oli saapunut rauha, jonka hän oli itse rakentanut hengityksensä ja ajatustensa avulla.
