Joukkueurheilussa on haasteellista muodostaa tilanne jossa jokainen voisi olla esillä yhtä paljon. Todellisuus on monesti jopa sellainen että vain yksi nousee sankarinviitan kanssa parrasvaloihin. Toki kaikille se esillä olo ei ole yhtä tärkeää mutta uskon että jokainen nauttii tilanteesta, jolloin oma suoritus on johtanut joukkueen voittoon. Mikä saa pelaajan jolle sankarinviittaa ei ole tarjottu pitkään aikaan, yhä uudestaan ja uudestaan syttymään taisteluun. Kerronko? Kerron! Itsensä kokeminen tärkeäksi. Se on se juttu. Kun jokainen pelaaja ymmärtää oman merkityksensä ja ainutlaatuisen panoksensa joukkueelle, on yksi tärkeä elementti kohti loistavia suorituksia, saavutettu.
Myös yksilöurheilija, jonka tukijoukot ja läheiset antavat urheilijalle tunteen, että hän on tärkeä tuloksesta riippumatta, voivat varmasti paremmin ja tätä kautta pystyvät myös parempiin suorituksiin.
Tämä sama tunne, itsensä kokeminen tärkeäksi, on oleellinen myös perheissä ja työpaikoilla, kaikkialla. Se ei synny itsestään vaan sitä pitää miettiä ajatuksella. Tulisi näyttää että nuo toiset ihmiset on tärkeitä. On selvää ettei tämä ole helppoa, mutta mikäpä elämässä olisi.
