Tänään pelasin vanhemmat vastaan pojat jalkapallo-ottelun jonka loogista kyllä, me vanhemmat voitimme. Me kun kasvamme koko ajan lisää. Ottelun jälkeen mietiskelin, olisiko pitänyt poikien antaa voittaa ottelu. Aika nopeasti aloin miettimään asiaa laajemmin. En jalkapallon kautta, vaan kasvatuksen.

Uskallammeko vanhempina tuottaa lapsillemme myös pettymyksen tunteita. Kompensoimmeko sääntöjä ja kieltoja jollain muulla tai annammeko jopa periksi niistä vain siksi ettei lapsellemme tulisi paha mieli.

Jalkapallo-ottelun voittaminen tai häviäminen oli siis merkityksetön asia kasvatuksen kannalta. Yhdessä olo oli se juttu, joka teki siitä merkityksellisen. Mutta sen mukanaan tuomat ajatukset muistuttivat kasvattamisen vaikeudesta. Mutta myös oman kasvamisen vaikeudesta. Aina ei voi olla onnellinen. Koska silloin onnellisuudesta tulisi normaali olotila eikä näin ollen tajuaisikaan olevansa onnellinen.

Share