So-Up

Tietokone käynnistyy. 24 sekuntia joka sisältää salasanan kirjoittamisen. Ohjelmat avautuvat hetkessä. Twitter, face, insta, lähettävät vuoron perään ilmoituksia. Sähköpostia sinkoilee. Niistä suurin osa on mainoksia. WhatsApp ilmoittaa vienolla piippauksella saapuneesta viestistä. Istahdan hetkeksi katsomaan televisiota ja samalla näppäilen puhelintani. Sieltä ilmestyy video, jonka sanoma liittyy tylsyyteen ja lapsiin. Siinä kerrotaan ettei nykyajan lapset osaa viettää tylsiä hetkiä. Miten on meidän aikuisten laita.

Mietin kalastusta. Kuinka huikeaa oikeastaan onkaan tuijottaa vaikkapa kohon olematonta tanssia väreilevän järven pinnalla. Se voisi olla sitä tylsää tekemistä jota videossa haettiin. Samalla yllätän itseni katsomassa lintuja jotka nappailevat pähkinöitä asettamaltani lintulaudalta. Hurraa, tylsän ajan ottaminen ei ole itse asiassa tylsää. Se on aikaa jolloin mielikuvitus saa vapaasti temmeltää ilman että hahmotat aikaa. Tätä aikaa me aikuisetkin tarvitsemme jotta voisimme opettaa sitä lapsillemme.

Ps. Otsikon nimi on So-Up. Valitsin sen siksi että hetken päästä siirryn kirjoittamaan ajatuksiani So-Up blogiyhteisön alle. On ollut kiva huomata että blogejani luetaan. Lisäksi olen ylpeä että jopa eri 182 maasta olen saanut ihmisiä tulemaan sivuilleni. Syy tähän lienee suosituimman blogini sisältö. Joka tapauksessa toivottavasti siirrytte seuraamaan kirjoitteluani tuossa uudessa yhteisössä. Lopuksi vielä linkki tuohon suosituimpaan blogiini: http://www.lomu.fi/uncategorized/happiness-onnellisuus/

 

Share