On kolme tärkeää syytä miksi juokseminen ja juokseminen ovat eri asioita riippuen siitä miten se tehdään. Kysymys on siis enemmän siitä miten teet kuin mitä teet. Sama asia on myös kaiken tekemisen kanssa. Ei se että mitä teet, vaan miten teet.
Terveys. Se että sinulla on kyky juosta oikeassa asennossa säästää kehoasi.
Taloudellisuus. Se että pystyt juoksemaan oikeassa asennossa vie sinut pidemmälle samalla energiamäärällä.
Teho. Se että käytät kehoasi oikein mahdollistaa sinulle suuremmat voimat käyttöösi.
Valitettavasti oikeaa suoritusta ei voi oppia pelkästään katsomalla ja kertomalla miten muutat juoksutekniikkaasi. Sinun pitää tehdä muutos mahdolliseksi. Kehomme toiminta on todella paljon monimutkaisempi biomekaaninen toiminto kuin ehkä arvaatkaan. Se että huomaat tekeväsi väärin, on hyvä lähtökohta. Se että joku huomaa sinun tekevän väärin, ei vielä vaadi ihmeellistä osaamista. Se että saat elimistösi toimimaan halutulla tavalla, vaatiikin jo osaamista ja tahtoa. Se vaatii paljon muitakin harjoitteita kuin juokseminen.
Toivoisin että asia olisi yksinkertaisempi. Olisi kiva jos mitä tehdään ajattelu riittäisi. Valitettavasti se ei ole niin.