Purokaan ei aloita virtaamistaan joka aamu – se vain virtaa ja etsii tarvittaessa uuden uoman.
Elämä ei ole kokoelma alkuja ja loppuja, vaan jatkumo.
Lopeta jatkuva aloittaminen, niin säästyt lopettamisen tuomilta pettymyksiltä.
Aurinko roikkui matalalla, valuttaen pehmeää valoa järven pinnalle. Puiden latvat huojuivat kevyesti, kuin nekin olisivat ymmärtäneet hiljaisuuden merkityksen. John istui kivellä ja pyöritteli sileää kiveä sormiensa välissä, aivan kuin hän olisi pohtinut jotain, joka ei ollut vielä valmis sanoiksi.
”Meidän pitäisi lopettaa aloittaminen,” hän sanoi lopulta.
Pavlik kohotti katseensa. ”Miten niin? Eikö aloittaminen ole juuri se, mikä saa asiat liikkeelle?”
John hymyili. ”Kun aloittaa, se tarkoittaa, että jossain kohtaa myös lopettaa. Mutta elämä ei ole kokoelma alkuja ja loppuja. Se on jatkumo. Puro ei aloita virtaamista joka aamu – se vain virtaa.”
Kamau nojautui taaksepäin ja sulki silmänsä, kuunnellen tuulta, joka pyyhkäisi koivujen lehvästöä. ”Tuo kuulostaa samalta kuin mielessä vellovat lupaukset. Joka maanantai joku aloittaa uuden elämän, ja joka sunnuntai se on jo haihtunut. Uudenvuoden päivä lienee kuuluisimpia tyhjien lupausten – siis uusien aloitusten – päiviä. Se on vähän kuin siinä Pink Floydin Time-biisissä: yhtäkkiä huomaat, että kymmenen vuotta on mennyt, etkä koskaan aloittanutkaan. Ehkä ongelma ei ole siinä, etteivät ihmiset aloita, vaan siinä, että he uskovat aloittamisen olevan tärkeintä. Mutta mitä jos ei koskaan pitäisi aloittaa, vaan vain jatkaa?”
John nyökkäsi. ”Juuri niin. Sen sijaan, että aloittaisimme aina uudestaan, meidän täytyy vain palata siihen, mikä on ollut hyvää. Tai jos jokin ei enää toimi, meidän pitää etsiä uusi tapa – mutta ei aloittaa, vaan jatkaa elämää ja prosessia.”
Pavlik heitti pienen kiven veteen ja katseli, kuinka renkaat laajenivat. ”Fyysisesti se on ihan sama juttu. Kun joku aloittaa treenaamisen, se usein tarkoittaa, että jossain kohtaa myös lopetetaan. Mutta jos keho on jo osa liikettä, se vain jatkaa. Lihakset eivät tiedä, onko tänään maanantai vai tiistai. Ne tuntevat vain liikkeen tai sen puutteen. Ne ymmärtävät vanhenemisen merkityksen ja toivovat, että liike hioutuisi ajan ja paikan mukaan.”
Landon kaatoi termospullosta kahvia puiseen mukiin ja hymyili itsekseen. ”Ihmissuhteissakin on sama juttu. Kuinka moni yrittää aloittaa rakkauden uudestaan, vaikka se ei ole mikään projekti? Yhteys on kuin tuli – sitä ei tarvitse sytyttää joka ilta uudestaan, jos sen antaa hehkua hiljaa. Toisaalta on myös uskallettava lähteä, jos hehku on sammunut tai jos törmää ihmisiin, jotka eivät lisää yhteiseen liekkiin puita vaan kaatavat siihen sankokaupalla vettä. Eikä se tarkoita, että on aloitettava alusta – rakkaus itseään kohtaan säilyy. Itse asiassa tämä on valtavan hieno ajatus: ei alkuja ja loppuja, vaan elämää, joka virtaa kuin vesi.”
John katseli järven tyyntä pintaa ja poimi käteensä uuden kiven. ”Se on kuin omenapuun istuttaminen,” hän sanoi.
Kamau kohotti katseensa.
”Kiinalainen sanonta kertoo, että paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten. Seuraavaksi paras aika on nyt. Hyvät tavat ovat samanlaisia. Mitä nopeammin ne tuomme osaksi elämää, sitä nopeammin ja kauemmin voimme nauttia niiden hedelmistä. Mutta kuten omenapuut, ne eivät anna satoa heti. Kärsivällisyyttä tarvitaan.”
Pavlik nyökkäsi. ”Ja vanhat tavat eivät avaa uusia ovia. Siksi ei pitäisi jäädä kiinni aloittamiseen – pitäisi vain aloittaa toimiminen, jatkaa.”
John heitti kiven kauemmas järveen. Se katosi veden alle, mutta pinta jatkoi liikettään tehden kauniita symmetrisiä renkaita. ”Tämän takia en koskaan aloita mitään. En aloita elämään terveellisesti, en aloita olemaan parempi ihminen, en aloita edes rakkautta. Olen koko ajan prosessissa. Jos välillä eksyn, en aloita uudestaan. Palaan siihen, mikä oli hyvää, tai löydän uuden tavan edetä. Näin säästyn lopettamisen tuomalta tuskalta.”
Tuuli tyyntyi hetkeksi, ja jossain etäällä metsä huokaisi kuin ymmärtäen. Kukaan ei sanonut enää mitään, koska sanat oli jo sanottu – ja tästä eteenpäin ei ollut alkamista eikä loppua, vain jatkuminen, joskus palaten ja joskus etsien.
Kuinka monta kertaa olet aloittanut uudestaan? Miksi jatkaminen tuntuu vaikeammalta kuin aloittaminen? Entä jos et enää aloittaisi, vaan vain palasit siihen, mikä toimii? Mitä tapahtuisi, jos hyväksyisit elämän jatkumona ilman alkuja ja loppuja?
