Author

Henri

Yleinen

Hieronta ja käsittelyt

Virallisessa lääketieteessä on suuntauksia ja varmasti myös tutkimuksista siitä että hieronta ja fysioterapia on turhaa. Samalla lailla kuin venyttelykin. Eli…

Yleinen

Personal trainer

Olisipa ollut tylsää olla personal trainer 60-luvulla. Aerobicin keksittiin vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Harvassa olisi ollut liikuntamuodot. Olikohan ihmiset silloin huonommassa…

Yleinen

Suutarin oma kenkä

Minun tapauksessa, tällä hetkellä, suutarilla itsellään ei ole kenkiä. Mutta eilen harrastin liikuntaa, pitkästä aikaa. Voisin kuvailla liikuntamuotoa lähes täydelliseksi….

Yleinen

Kunnon harjoittelu

Ensiksi mietin että on se hieman ihmeellistä että ihmiset kuntoilevat nykyisin rankemmin kuin urheilijat harjoittelevat. Urheilijatkin joutuvat toki harjoittelemaan kovaa…

Yleinen

Kuivaharjoittelu

Haluaisin oppia uimaan. En siis osaa vieläkään. Päätin aloittaa kuivaharjoittelulla. Siksi tyhjensin uima-altaastamme veden. Opinkohan nyt paremmin.

Yleinen

Meditaatio

Uutisia lukiessani ymmärsin meditaation idean. Älykkäitä ne on olleet silloin joskus. Harmi vain kun ei itse ole paneutunut siihen. Eli…

Yleinen

Robots

Robotit tulevat tekemään tulevaisuudessa valtaosan monien ihmisten töistä. Mietiskelen että mitenkähän ne ihmiset joilta työ viedään, pärjäävät. Ratkaisu on seuraavanlainen….

Yleinen

Työnjako

On se outo juttu. Kun olin fysioterapeuttina sairaalalla joskus aikoja sitten, asiakkaan halutessa vessaan, olisi minun pitänyt kutsua hoitaja paikalle….

Yleinen

Hoitamisen hauskuus

Itse nautin työn tekemisestä silloin kun ympäristö on sellainen jossa viihdyn.Onneksi yritykseni toimitusjohtaja antoi minulle luvan stailata huoneeni sellaiseksi kuin haluan….

Yleinen

Oravannahka

Eläinkunta kiittää suuresti rahan keksimistä. Tällä menolla kaikki selkärankaiset olisi jo tapettu ja luultavasti hyönteisten jalat toimisivat maksuvälineinä. Ne kun…

Yleinen

Ei savua ilman tulta !

Olen näin länsimaalaisena ihmisenä huolissani kahdesta asiasta Kiinassa. Savusumu maassa lisääntyy ja toivonkin että Kiina keskittyisi co2 päästöjensä vähentämiseen. Heidän…

Yleinen

Jokapäiväinen elämä

Asia koskee yhtä paljon kaikkia ihmisiä mutta koska urheilijat pyrkivät maksimoimaan kehon suorituskyvyn, otan asian esille valmennuksen avulla. Lajista riippuen…

Yleinen

Päivittäin

Miksi harjoitusohjelmaa on hyvä miettiä päivittäin vaikkei siihen mitään muutoksia tekisikään. Ihminen ei ole kone.

Yleinen

Tunne (myös tajuttava)

Ettei homma meneisi romantisoinniksi on syytä muistuttaa myös toisenlaisesta harjoituksesta. Taas vertailun paikka. Olen oksentanut normaalia tautia lukuunottamatta kahden eri…

Yleinen

Tunne

Mietin aikaa jolloin harjoittelin kovaa. Vertaan kahta identtistä harjoitusta toisiinsa. 6x 200 metriä kovaa kahden minuutin palautuksella. Toisen suoritin Espanjan…

Yleinen

Suu ja urheilu

Suun limakalvot ovat isoin limakalvo johon päivittäisessä elämässä ollaan kosketuksessa. Jokainen ihmisen terveyteen perehtynyt tietää kuinka tärkeää on yleisterveydenkin kannalta…

Yleinen

Tuoksu

Urheiluhalleissa ja suorituspaikoilla on oma, tietynlainen tuoksunsa. Se kuinka suhtaudut siihen vaikuttaa suoritukseen. Jos jäähallin pukuhuoneen haju on sinusta erittäin…

Yleinen

Perus fysiikkaa

Mietitään ihmisen painopistettä. Liikkuessa sitä siirretään johonkin suuntaan. Ajatellaan nyt että ollaan juoksemassa eteenpäin. Liikuttaessa painopistettä tarvitaan kontakti alustaan. Kun…

Yleinen

Ylimenokausi

Urheilijoiden ja urheilijoiden välillä on suuria eroja ylimenokauden tavoitteissa. Kauden tavoite on rauhoittaa elimistö hetkeksi raskaasta harjoittelusta ja kilpailusta sekä…

Yleinen

Massiivinen juoksukenkätesti

Ostin MBT kengät ja aion raportoida ensimmäisen lenkin jälkeen miltä ne tuntuivat. Eli palataan asiaan puolen vuoden päästä. Massiivisen tästä…

Yleinen

Innostus

Urheilussa olisi valmentajana hauska saada se innostus purkkiin joka urheilijalla on aloittaessaan uuden harjoituskauden. Sieltä voisi sitten kauden mittaan jakaa…

Yleinen

Puhelinmainonta

Minusta olisi järkevää mainostajien ruveta mainostamaan kesken puhelujen. Samoin sähköpostia kirjoittaessa tulisi mainoksia aiheesta joista kirjoittaa. Facebookhan on jo tajunnut…

Yleinen

Seisoma-asento

Seisoma-asennosta monesti liikahdetaan eteenpäin. Kokeile seisoa siten kuten ehkä normaalistikin seisot, paino kantapäillä. Kun tästä asennosta lähdet eteenpäin joudut siirtämään…

Yleinen

DDR

Muistan kuinka nuorena länsimaisena ihmisenä kummastelin Rostockin postilaitoksen kokoa. Vanhempi länsimainen ihminen kertoi suuren koon johtuvan siitä että siellä työskenteli…

Yleinen

Jatkuva talouskasvu

Politikot ja talousoppineet haluavat jatkuvaa talouden kasvua. Miksi. Jos bruttokansantuote (BKT) kasvaa koko ajan, tuoko se hyvinvointia. Tiedän että se…

Yleinen

Huippu-urheilijan ja terveysliikujan ero

Terveysliikunnalla pyritään parantamaan ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia jotta hän voisi nauttia elämästään enemmän. Fyysisen kunnon tulisi parantua ja liikunta tulisi mitoittaa…

Yleinen

Appsit

Nyt on applikaatioitten aikaa. Kaikki innolla kehittämään noita erittäin tärkeitä työkaluja jotka parantavat ihmisen elämää. Minulla olisi muutamia ehdotuksia jotka…

Yleinen

<a href=”http://www.bloglovin.com/blog/11824521/?claim=daq8peu236j”>Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Yleinen

400 metriä

Juoksin joskus harrastuksena 400m ihan kilpaakin yli 15 vuotta. Lopetin juoksemisen kun tajusin saapuvani aina samaan paikkaan mistä lähdin erittäin…

Yleinen

Lyhtypylväät

Siisti oli ajella Enosta Joensuuhun kun koko matkan ajan paloi valot lyhtypylväissä. Siis 36 km matka täysin valaistu täällä preerialla….

Yleinen

Rintaranka ja päänsärky

Rintarangan jäykkyys voi aiheuttaa monenlaisia vaivoja ympäri kehoa. Otin esiin nyt päänsäryn. Kokeillaan. Paina selkä seinää vasten siten että rintaranka…

Yleinen

Talonmies

Aikaisemmin oli olemassa talonmies järjestelmä. Yksi ja sama mies hoiti monta asiaa. Jopa joskus kyseenalaisia vitamiini piikityksiä. Kunnassa talonmies kutsuttiin…

Yleinen

Toimiiko lantio

Onko kipua polven ulkoreunassa tai alaselässä. Toimiiko hermotus keskimmäiseen ja pieneen pakaralihakseen. Jos ei niin kävelyn, seisomisen, juoksemisen, hiihtämisen ja…

Yleinen

Hyvä vatsalihasliike

Käy selälleen. Nosta jalat koukkuun siten että reisiluu on 90 asteessa lattiaan nähden. Paina ristiselkä lattiaan äläkä anna sen nousta…

Yleinen

Hyvä alaselkäliike

Käy vatsallesi lattialle. Laita tyyny vatsan alle. Koukista polvet 90 astetta (niin että jalkapohja on kattoon päin). Pidä ylävartalo mahdollisimman…

Yleinen

Usb-tikku

Myyjä katsoo sekatavarakaupassa silmiin ja joutuu kauppaamaan kaikille asiakkaille usb-tikkua, pyyhekumia tai c-kasetti asemaa Commondore kuusneloseen. Ajatelkaa, kaikille. Miksi närkästyä…

Yleinen

Kirja

Kirja on pöydällä. En tiedä toivonko sen olevan hyvä vai huono. Jos se on hyvä, tekee mieleni lukea se mahdollisimman…

Yleinen

Kaksi asiaa

Olisiko joskus parempi olla puhumatta ja kuunnella mitä muut sanovat. Olisiko joskus parempi olla kirjoittamatta ja lukea mitä muut kirjoittavat.

Yleinen

Valmentajan suhde urheilijaan

Valmentajan tulee ajatella olevansa apulainen urheilijan lahjakkuuksien esille tuomisessa. Joukkuelajeissa myös palapelin rakentaja jotta eri yksilöistä saataisiin mahdollisimman hyvä joukkue….

Yleinen

Urheilijan suhde valmentajaan

Urheilijan tulee luottaa valmentajaan sataprosenttisesti. Yksilölajeissa tämä on ehdoton edellytys. Jos mietit treeneihin mennessä miksi ihmeessä teemme näin, kysy. Ja…

Yleinen

Olympialaiset

Miksi olympiakisoissa ei voitaisi siirtyä järjenkäyttöön paikan suhteen. Kesäolympialaiset järjestettäisiin aina Lontoossa ja talvikisat vaikka Vancouverissa. Olosuhteet olisivat taatut. Fasiliteetit…

Yleinen

Pakkovoitto

Miksi olisi pakko voittaa joku kilpailu tai ottelu. Miksi harjoitella ja urheilla jos ei aina pyri voittoon. Suljen ajatukseni ulkopuolelle…

Yleinen

Kasvatus ja kuri

Oliko maailma huonompi ja turvattomampi paikka elää silloin kun lapsille opetettiin kuria. Jäikö lapsille ennemmän traumoja silloin kuin nykyisin. Millaista…

Yleinen

Vauvajuttu

Joko lapsenne on oppinut kävelemään. Se ja se oppi jo 8 kk iässä. No eikun kävelyharjoitukset pystyyn, seisontatelineelle ja pomppukiikkun…

Yleinen

EU

Minusta EU olisi ollut hieno asia jos se olisi parantanut Euromaiden kansalaisten hyvinvointia. Se olisi lisännyt ihmisten onnellisuutta ja turvallisuuden…

Yleinen

Voittamisen kulttuuri

Syntyykö voittamisen kulttuuri siten että häviäminen on häpeä, pilkan aihe ja syy kääntää jollekin selkänsä. Olisiko se kenties löydettävissä siten…

Yleinen

Maalaisuus

Välillä maalaisuus Suomessa liitetään negatiiviseen yhteyteen. Mitä maalaisuus on. Pelkästään yhden päivän aikana kulkee Grand Central Terminalin läpi New Yorkissa…