Rakkaus on energioista suurin. Se on jotain sellaista mitä ei voi kuluttaa loppuun. Se kasvaa kun sitä käytetään.
Järven pinta oli tänä iltana levoton, kun tietäjät ja John olivat viettämässä jo tavaksi muodostunutta nuotiopiiri-iltaa läheisen Lacus Amoris -järven rannalla. Kevyt tuuli puhalsi veden pintaan pieniä aaltoja, ja ilmassa oli aavistus uutta – jotain, mikä oli juuri muotoutumassa mutta ei vielä täysin käsillä.
Nuotio rätisi hiljaa heidän ympärillään, sen savu kohosi verkkaisesti ilmaan ja sekoittui iltaan, jossa tuoksui kostea maa, hiekka ja kauempana kasvavien sitruunapuiden kevyt sitrusmainen aromi.
Pavlik, Kamau ja Landon istuivat tutulla paikallaan, mutta tällä kertaa keskustelu tuntui odottavan oikeaa hetkeä. John seisoi järven suuntaan, hänen kätensä olivat avoinna kohti vettä, aivan kuin hän olisi tuntenut sen liikkeen käsissään.
Kamau kohotti kätensä ja sipaisi otsaansa varmistaakseen, että hänen otsaryppynsä olivat edelleen paikallaan. Hän ei vältellyt niitä – päinvastoin. Ne olivat merkkejä eletystä elämästä, kysymyksistä, joihin hän oli etsinyt vastauksia, ja hetkistä, joissa hän oli antanut itsensä tuntea. Hän halusi muuttua elämän virratessa, lisätä ymmärrystä mutta myös sallia kehon muutokset, jotka tekivät hänestä Kamau’n.
John käännähti hitaasti ympäri ja katsoi ystäviään.
”Olette nyt pohtineet energiaa ja sen merkitystä. Mutta on olemassa yksi energia, joka määrittää kaiken muun. Ilman sitä energia on vain liikettä, vailla suuntaa. Se on rakkaus.”
Kamau hymyili vinosti. ”Rakkaus? Sitä sanaa käytetään niin monella tapaa, että välillä tuntuu, ettei se tarkoita mitään.”
Landon nyökkäsi. ”Onko se tunne, teko, päätös? Vai kaikki ne yhdessä?”
John istahti alas ja veti kämmenensä yhteen. ”Juuri siksi siitä on puhuttava. Rakkaus ei ole vain tunne. Se on voima, joka ohjaa meitä – ja vaikuttaa kaikkeen ympärillämme. Se on päätös, joka näkyy teoissamme, ei vain sanoissa.”
Vanhan naisen vertaus rakkaudesta
John poimi kämmenelleen kourallisen hiekkaa ja antoi sen valua hitaasti sormiensa välistä.
”Minulle kerrottiin kerran tarina vanhasta naisesta, joka eli yksinkertaista elämää vuoristossa. Hänellä ei ollut paljon – vain pieni talo, muutama lammas ja takapihallaan vanha oliivipuu. Ihmiset ihmettelivät hänen tyyneyttään, sillä hän ei koskaan näyttänyt olevan huolissaan mistään.
Kun joku kysyi häneltä, mikä oli hänen onnensa salaisuus, hän hymyili ja vastasi: ‘Kaikki mitä hoidan rakkaudella, kasvaa. Lammas antaa paremman villan, kun rapsutan sen päätä. Oliivipuu tuottaa enemmän hedelmiä, kun puhun sille. Ja sydämeni on kevyt, koska en pidä kiinni siitä, mikä ei kasva yhdessä kanssani.’
Tuo nainen ei vain puhunut rakkaudesta – hän eli sen. Hän ei vaatinut rakkautta ulkopuolelta, vaan hän loi sitä teoillaan. Hän ei yrittänyt hallita, vaan hän antoi asioiden kasvaa omalla painollaan.”
Kamau nyökkäsi hitaasti. ”Ehkä rakkaus on juuri tuota – ei pidä kiinni siitä, mikä ei kasva yhdessä kanssasi.”
Rakkaus itseä kohtaan – energian lähde
Pavlik risti käsivartensa. ”Mutta eikö rakkaus ole jotain, mitä saadaan toisilta?”
Kamau pudisti päätään. ”Jos niin olisi, olisimme aina riippuvaisia muista. Jos rakkaus olisi jotain, minkä voi saada vain ulkopuolelta, olisimme jatkuvasti odottavassa tilassa.”
John hymyili. ”Aivan. Siksi ensimmäinen ja tärkein rakkaus on itsensä rakastaminen. Se ei ole itsekkyyttä, vaan tervettä huolenpitoa. Kun rakastat itseäsi, teet tekoja, jotka lisäävät energiaasi. Syöt ruokaa, jota kehosi tarvitsee. Liikut tavalla, joka tuntuu hyvältä. Huolehdit levosta ja palautumisesta. Ympäröit itsesi ihmisillä, jotka vahvistavat energiaasi. Pidät huolta ympäristöstäsi, sillä siisti ja luonnonläheinen tila tukee hyvinvointiasi.”
Pavlik pohti hetken. ”Eli rakkaus itseä kohtaan ei ole palkinto, jonka saa, kun on ensin tehnyt kaiken oikein?”
John nyökkäsi. ”Ei. Rakkaus ei ole palkinto – se on perusta.”
Luonto – rakkauden ja energian opettaja
Landon osoitti metsän suuntaan. ”Mitä ympäristöllä on tekemistä rakkauden kanssa?”
John katseli puita, jotka huojuivat lempeässä tuulessa. ”Kaikki. Luonto ei pakota mitään tapahtumaan. Se ei yritä hallita, vaan antaa tilaa kasvaa. Rakkaus toimii samoin.”
Kamau sulki silmänsä hetkeksi ja hengitti syvään. ”Luonto antaa, mutta ei vaadi. Se virtaa, mutta ei pakota. Ehkä rakkaus on juuri sitä.”
Pavlik venytti käsivarsiaan ja tunsi järven kosteuden ihollaan. ”Ja siksi luonnossa olo tuntuu niin hyvältä. Se muistuttaa meitä siitä, että asiat voivat virrata luonnollisesti, ilman pakottamista.”
John hymyili. ”Ja siksi siisti, kaunis ja luonnonläheinen ympäristö tukee hyvinvointiamme. Kun pidämme huolta ympäristöstämme, pidämme huolta myös itsestämme.”
Hiljaisuus ja oivallus
He istuivat hiljaa, katsellen järven pintaa, jossa tähdet heijastuivat syvään siniseen veteen. Hetki oli pysähtynyt – ja silti siinä liikkui jotain voimakasta.
Kamau avasi silmänsä ja sanoi matalalla äänellä: ”Ehkä rakkaus on energioista suurin, koska se ei ole jotain, mitä voi kuluttaa. Se vain kasvaa, kun sitä käytetään oikein.”
John nyökkäsi ja hengitti syvään. ”Muistakaa hengittää. Se on yksi rakkaudellinen teko ja iski silmää tai siltä se ainakin näytti.”
