Niin paljon on muutoksia tapahtunut elämässäni, että oli aika päivittää nettisivut vastaamaan tilannetta.

Joona-Pekka Hirvonen sai vapaat kädet toteutukseen ja upeahan siitä tuli. Iso kiitos JP:lle. Kirjoittelin tänne aikanaan paljonkin blogeja, kunnes siirryin joulukuussa 2016 So-Up blogiyhteisöön. Nyt on aika palata tänne.

Paljon on siis tapahtunut lähiaikoina. Päätyöni on nykyisin henkilöstöpalvelualan yrityksen Go On Joensuun pyörittäminen. Vastaan yksikönvetäjänä ja yrittäjänä paikallisen Go Onin toiminnasta ja olen saanut mukaani todellisia ammattilaisia pyörittämään HR-puolta. Satu Pirhonen toimii HR-asiantuntijana ja hänen on vahvuuksiaan on erittäin laaja kokemus eri alojen rekrytoinneista, ahkeruus sekä tarkka mutta lempeä ote haasteisiin, joita eteen ilmaantuu. Hänen tarmokkuus on jotain uskomatonta. Milena Rahi tuli tiimiimme HR-koordinaattoriksi hiljattain. Hänellä on kokemusta kansainvälisestä HR-kentästä joten kielitaito ja erilaisten ihmisten kanssa toimiminen on hänen vahvuuksiaan. Jo hyvin nopeasti tuli esille kuinka palveluhenkinen hän on, joten oli upeaa saada hänet tänne Joensuuhun vahvistamaan meidän joukkuettamme.

”Haluamme löytää keinoja, joilla auttaisimme parhaiten niin työntekijöitä kuin asiakkaitakin.”

Go Onin joukkuetta valitessani halusin rekrytoida tiimiin tekijöitä, jotka täydentävät toisiaan. Meillä kaikilla on omat vahvuusalueemme ja niitä yhdistelemällä pystymme palvelemaan parhaiten. Yksi yhteinen asia oli kuitenkin erityisen tärkeä. Jokaisella meistä on ihmisläheinen tapa toimia. Haluamme löytää keinoja, joilla auttaisimme parhaiten niin työntekijöitä kuin asiakkaitakin. Tämä toimintamalli ei tuo pikavoittoja, mutta uskon vahvasti siihen, että se on pidemmällä tähtäimellä ainoa oikea tapa tehdä tätä työtä.

Uskon vahvasti myös siihen, että paikallinen yrittäjä ja paikallinen urheiluseura osaomistajana löytävät maakunnasta riittävän määrän yrityksiä, jotka haluavat käyttää juuri meidän palveluitamme. Joensuun Maila toimii yrityksessä osaomistajana, mutta teemme muutenkin laaja-alaisesti yhteistyötä maakunnan urheilun eteen. Meillä on yhteistyösopimus Joensuun Urheiluakatemian kanssa. Olemme haastatelleet ison joukon kesätöihin haluavia urheilijoita lajista riippumatta. Jos sinulla siis on kesälle työntekijätarpeita, meiltä löytyy iso joukko motivoituneita urheilijoita – toki myös ilman urheilijan statusta olevia työntekijöitä.

Seuraavassa blogissa kerron mitä kuuluu fysioterapiaan ja valmennukseen.

Share