Rentouttava pääsiänen ja järveltä puhaltava raikas tuuli sai mielessäni runon aikaiseksi.
Välillä tuntuu että kaipaisin ainaista kesää, mutta silloin jäisin paitsi kevään näytöksestä.
Myös syksyn värien ja synkkyyden sekamelska on raikkaine ilmoineen kokemus vailla vertaa.
Talven pirteä puhallus nostaa ihanan punan lumisille poskille. Eläköön neljä vuodenaikaa.
”Keväisten keijujen tanssi, ulapalle luo hehkeän näyn
Vehreä tuulen henkäys, kohti rujoja rantoja käy
Ei mene kauan enää, kun vehreys peittää maan
Ojan piennarta pitkin kuljen, ahomansikkaa maistaa saan”
