Nyt se tapahtui. Tarkalleen 48 päivää kenkien ostamisen jälkeen. MBT kengät testattu. Sopivat minun ajatusmaailmaan juoksun ja kävelyn tekniikan kannalta täydellisesti. Kunhan en käytä niinkuin olen nähnyt ja kuullut niitä käytettävän. Eli yritä rullata niillä kantapään kautta. Kaikkea ei siis tarvitse opetella kantapään kautta.

Itse pyrin siis astumaan niillä mahdollisimman lähelle painopistettä. En siis harppaamaan. Silloin sain hyvän rullauksen jalkaan ilman että jarrutan kantapäällä. Työntövaihe tuntui hyvältä ja pakara-aktivaatio oli helpompaa kuin tavan kengillä. Ainut asia mitä voisin harmitella on se etten saa pennin jeniä siitä että kehun niitä. Ne nimittäin olivat aika kalliit. Minulle ne sopivat mutta varmasti kaikille ne eivät sovi.

Share