Rupesin miettimään terveellistä ravintoa kun näin netissä salaatinlehdestä kuvan. Toki siihen vaikutti myös peilikuvani. Millainen on terveellinen ruokavalio. Nykyisin kun on tyylejä mistä valita.
Tulin siihen tulokseen että ainut ongelma suomalaisilla ei ehkä olekkaan se mitä syödään vaan se miten ja miksi syödään. Suomalainen ruokakulttuuri perustuu runsauteen. Emme halua tuhlata aikaa syömiseen. Kun tarkkailee kulttuureja joissa ihmiset syövät terveellisemmin, huomaa eron. Heille ruoka on tietyllä lailla pyhä. Sen valmistukseen käytetään aikaa. Sen nauttimiseen käytetään aikaa. Se on tärkeä osa päivän toimintoja. Ruokailu on sosiaalinen tapahtuma.
Aivoilla kestää 20 minuuttia ennen kuin saavat viestin siitä, että maha on täynnä. Viidessä minuutissa jonka minä käytän syömiseen, kerkeän siis tunkea mahani aika täyteen. Toki on tärkeää mitä suuhunsa laittaa mutta olisiko myös siitä ajatuksesta miten ja miksi syödään, apua kohti terveellisempää elämää. Kun tankkaat autosi ja vaikka bensa olisi ilmaista, kannattaako siitä bensavivusta enää painaa kun tankki on täynnä. Tai onko turvallista laittaa auto täyteen helposti syttyviä kanistereita.
Kun seuraavan kerran menen buffet pöytään mietinkö miten syön ja miksi. Enkä vain mitä syön. Toivottovasti.