Kuukausi: elokuu 2014

Ikävät kokemukset

Pysähdytäänpä miettimään ikävien kokemusten merkitystä tulevaisuuteemme. Tietenkin on selvää ettei jokaista ikävää kokemusta voi kääntää positiiviseksi missään vaiheessa elämää. Mutta sekin on selvää että joka tapauksessa tapahtumia ei voi muuttaa ja elämää on elettävä eteenpäin. Kerron siis esimerkin avulla kuinka

Share

Kiitollisuus

Mielikuvituksemme on ajatustemme ohjaama toiminto. On helppoa kuvitella miten paljon paremmin kaikki olisi jos… Ohjeeni on: Ohjaa ajatuksesi kuvittelemaan kuinka paljon huonommin asiat voisivat olla. Se lisää kiitollisuutta elämääsi kohtaan.  

Share

Hieroja

Hyvin monet ihmiset kutsuvat minua hierojaksi. Se ei haittaa minua vaikken koskaan olekaan käynyt hierojakoulua. Olen vain fysioterapeutti. Toivon ettei se haittaa hierojakoulun käyneitäkään. Olennaista on että ihminen saa hoidostani apua. Tarkoitan tällä myös sitä ettet voi sanoa ettei fysioterapiasta

Share

Miekka

Kirjoitin jokin aika sitten Damokleen miekasta. Käynnissä olevat yleisurheilun EM-kisat ovat näyttäneet että keskustelua tästä aiheesta on hyvä käydä. Emme osaa pysähtyä miettimään mitä kaikkea on urheilijan suorituksen takana, onnistumisissa ja epäonnistumisissa. Ihmettelemme miksi maailma on nykyisin sotia täynnä vaikka

Share

Valmistautuminen suoritukseen (mahdollinen virhe)

En ajatellut kertoa nyt millaisia fyysisiä harjoitteita on tärkeä tehdä ennen harjoituksia. Sillä se on riippuvainen lajista ja tietenkin harjoituksesta. Samoin urheilijan harjoittelutaustakin vaikuttaa asiaan. On kuitenkin päivänselvää että elimistö kannattaa valmistaa tulevaan suoritukseen. Hengitys- ja verenkiertoelimistön, hermoston ja tuki-

Share

Damokleen miekka

Tarina Dionysioksesta ja Damokleesta on yksi minun suosikeistani mytologisessa, opettavaisesta kerronnassa. Tarina jouhen varassa roikkuvasta miekasta kuvaa vallassa olevien ihmisten turvattomuutta ja siitä kuinka nopeasti valta voi kadota. Itse näen siinä yhtäläisyyksiä nykypäivän valtaa pitäviin sekä myös urheilijoihin. On mielestäni

Share
Top