Tämä on se asia josta olen puhunut paljon jo aikaisemmin. Miksi tilavuokrat ovat nousseet. Koska rakennuskustannukset ovat nousseet. Miksi vakuutukset ovat nousseet. Koska hoitokulut ovat nousseet.

Kyse on siitä että meistä tulee koko ajan onnellisempia koska bruttokansantuote (BKT) nousee.

Siihen vaikuttaa yksinkertainen ketju. Siemen joka kylvetään maahan ei maksa yhtään enempää kuin ennenkään. Mutta siemenen matka ihmisten ravinnoksi on muuttunut. Jokainen haluaa osan siemenestä. Maanviljelijä joka kylvää ja niittää sen. Rekkakuski joka kuljettaa sitä. Leipuri joka leipoo siitä. Kauppias joka myy sen. Joka välissä on vielä lukematon määrä muita ihmisiä jotka koskevat siihen ja haluavat osansa. Tehtävä 1. Mieti itse keitä voisi kuulua tähän ryhmään. (esim. kaupan kassa.)

Mutta se ei jää siihen. Ihmiset jotka eivät koske siihen haluavat myös omansa. Kaupan siivoja, leipurin kirjanpitäjä ja rekkakuskin poika jonka harrastus on siis kallis. Tehtävä 2. Mieti ketkä ihmiset vaikuttavat välillisesti siemenen matkaan. (esim. leipurin ranskankielen opettaja).

Koska olisi liian yksinkertaista ajatella siemenen matkan olevan vain tätä, niin eihän se olekaan. Lisäksi siihen vaikuttavat kaikkien muiden raaka-aineiden hinnat joita tarvitaan matkalla. Alumiini autossa, suola leivässä, jne. Tehtävä 3. Älä mieti.

Siihen kun sotketaan mukaan yritykset, ammattiyhdistykset, rahoitusmarkkinat, kunnat, kaupungit, valtiot ja muut viritelmät….

Yhteiskunnassa on myös ihmisiä jotka sairautensa, ikänsä tai jonkun muun asian takia eivät voi osallistua tähän ketjuun. Ja heillekin leipä on tarjottava.

Useat meistä ihmisistä haluavat lisää, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Niin yritysten omistajat, kuin työntekijätkin. Siksi siis lasten harrastukset ovat kalliita.

Mutta turha meidän on olla kateellisia naapurillemme. Hän tuskin kuuluu 0,01 % joka rikastuu.

http://www.theatlantic.com/business/archive/2014/03/how-you-i-and-everyone-got-the-top-1-percent-all-wrong/359862/

Koska harrastukset ja kaikki muukin (fysioterapia) maksavat nykyisin paljon, tulen antamaan seitsemän 45 min niska-hartia seudun käsittelyä ilmaiseksi. Jos sillä saisi vähäksi aikaa kevyemmän olon.

Voiton voi lunastaa seuraavasti. Laitan Safiiri ja Teräs Oy:n Facebook seinälle ajan jolloin käsittely on mahdollista saada. Kommentoi nimesi ajan alle ja saavu paikalle sinä aikana. Ensimmäisenä nimensä laittanut saa siis kyseisen ajan. Minua ei haittaa jos kukaan ei halua tulla, keksin kyllä tekemistä. Kirjoitan vaikka blogia.

 

Share