Kirjoittajalta Henri

Blogi jatkuu So-Up yhteisössä

Tässä linkki So-Up blogiin. http://so-up.fi/henrilomu

Share

So-Up

Tietokone käynnistyy. 24 sekuntia joka sisältää salasanan kirjoittamisen. Ohjelmat avautuvat hetkessä. Twitter, face, insta, lähettävät vuoron perään ilmoituksia. Sähköpostia sinkoilee. Niistä suurin osa on mainoksia. WhatsApp ilmoittaa vienolla piippauksella saapuneesta viestistä. Istahdan hetkeksi katsomaan televisiota ja samalla näppäilen puhelintani. Sieltä

Share

Pyhäinpäivä

Hautausmaat ympäri Suomen ovat viikonloppuna täyttyneet valaisevista kynttilöistä. On ollut miellyttävä nähdä kauniita, myötätuntoisia ja rakkautta välittäviä viestejä ja kuvia myös sosiaalisessa mediassa. On tärkeää että tuntee lämmön tunnetta miettiessään poisnukkunutta omaistaan. Tuo sama valo ja lämpö tulisi ohjata myös

Share

Heikkouksien hyväksyminen – Light and shadows

On ilmiselvää että viisas urheilija piilottaa heikot kohtansa vastustajilta. Valitettavaksi asia muuttuu jos sen pyrkii piilottamaan myös itseltään. Kasvu voittajaksi vaatii omien heikkouksien täydellisen hyväksymisen. Tietenkin siksi että voit tiettyyn pisteeseen asti kehittää niitä ominaisuuksia mutta ennen kaikkea siksi että

Share

Voiton mahdollisuus

Voiton mahdollisuus on suoraan verrannollinen tiedolliseen tuntemiseen siitä että olet siinä hetkessä parempi kuin toinen. Omilla teoillasi voit viestittää vastustajalle, ettei hänellä ole mahdollisuuksia sinua vastaan. Vaikka olisit alakynnessä mutta tunnet ja tiedostat vielä mahdollisuutesi, voitto ei ole karannut hyppysistä. Saman

Share

Helpottava elementti

Joukkueurheilussa on haasteellista muodostaa tilanne jossa jokainen voisi olla esillä yhtä paljon. Todellisuus on monesti jopa sellainen että vain yksi nousee sankarinviitan kanssa parrasvaloihin. Toki kaikille se esillä olo ei ole yhtä tärkeää mutta uskon että jokainen nauttii tilanteesta, jolloin

Share

Tunteiden hallinta

”Nyt laitetaan tunnetta peliin”, on hokema johon olen joskus urheilun parissa törmännyt. Asiassa on varmasti vinha perä, tunnetta tarvitaan, mutta se sisältää myös ansan. Perustunteitamme ovat suru, pelko, viha ja ilo. Entäpä jos tunne mikä peliin laitetaan, on pelko. Meneekö

Share

Introvertti

On helppoa urheilla jos nautit esiintymisestä. Sinulle on luonteenomaista olla valokeilassa ja jopa pyrit siihen. Mutta entäpä jos satutkin olemaan ihminen joka ei koe huomion keskipisteenä olemista luontevaksi. Mikä silloin voisi olla ratkaisun avain onnistuneeseen suoritukseen. Uskon kykyyn sulkea kaikki

Share

Urheilija ja epäonnistuminen

Edellisessä kirjoituksessa pohdiskelin valmentajan roolia virheen tai epäonnistumisen jälkeen. Kuten yleensäkin nämä asiat on yhdistettävissä helposti myös muihin yhteiskuntamme yhteisöihin tai sosiaalisiin kontakteihin. Nyt pohdiskelen keinoja kuinka epäonnistumisen jälkeen olisi paras ajatella itse virheen tekijänä. Minulle tulee mieleen kolme tärkeää

Share

3 eri virhetyyppiä

Urheilussa, työssä tai vapaa-aikana voi tapahtua kolmenlaisia virheitä. Valmentajan, johtajan tai läheisen ihmisen olisi syytä miettiä miten näihin reagoi. Inhimillinen virhe johtuu vahingosta, jonka tekijä varmasti huomaa. Harhasyöttö tai vaikkapa maali paikan tuhlaaminen ovat hyviä esimerkkejä tällaisesta virheestä. Jokainen varmasti

Share

Positiivinen harha

Mikä on positiivinen harha? Zlatan Ibrahimovicin saksipotku puolesta kentästä maaliin on hyvä esimerkki. Ulkopuolisen silmin se näyttää hölmöltä teolta aina siihen asti, kunnes tajuaa pallon olevan maalissa. Urheilussa pärjääminen vaatii siis kykyä luoda positiivisia harhoja. Tämän kyvyn myötä mahdottomalta näyttävä

Share

Johtaminen

Yksi valmennuksen haastavimmista mutta myös tärkeimmistä tehtävistä on auttaa yksilöä löytämään sisäinen palonsa kehittyäkseen paremmaksi urheilijaksi. Joukkuelajeissa täytyy yksilölle löytää myös konteksti joukkueeseen. Miksi juuri sinä olet tärkeä ja miten juuri sinun suorituksesi vaikuttaa kokonaisuuteen. Kun urheilija löytää nämä kaksi

Share

Palapeli

Näin uudenvuoden kynnyksellä on hyvä pohtia hieman, mitä muutokset joita aikoo itselleen luvata, muuttavat nykyisessä elämässä. Käytän tähän apuna palapeliä ja muovailuvahaa. Hyvin usein ajatellaan valmentamisen olevan kuin palapelin rakentamista. Samoin elämää rakennetaan kuin palapeliä. Kumpaankin väittämään minun vastaukseni on

Share

Keskiverto

Nykyisin ihmisiä kohdellaan valitettavan usein keskiarvojen perusteella. On hyvä että meillä on tutkittua tietoa ja esimerkkejä. Se ei silti saisi näkyä siten että itse ihminen unohdetaan. Keskiverto lapsi osaa heittää palloa vasemmalla kädellä 3,5 metriä silmät ummessa 4 vuotiaana. Mitäs

Share

Itsekuri

Ihailen ihmisiä jotka voivat noudattaa tiukkaa ruokavaliota, säännöllistä elämänrytmiä ja noudattaa täsmällisesti laadittua treeniohjelmaa. Heillä on itsekuria, jota vaaditaan tavoitteisiin pääsemiseksi. Itsekuri on varmasti tärkeä osa menestymistä. Uskon kuitenkin että aivan korkeimmalle korokkeelle nouseminen vaatii jotain vielä enemmän. Pitää luottaa

Share

Hyvä olo – Feeling good

Terveellinen ruoka, liikunta, uni. Siinä on varmasti joukko tärkeitä tekijöitä joita ihminen itse mieltää tavoitteekseen matkalla kohti hyvää oloa. Kuitenkin jos maksimoi noita tekijöitä, seuraus voi olla jotain aivan muuta. En pysähdy nyt miettimään fyysistä puolta enempää. Noiden tekijöiden avulla,

Share

Ahneus

Tähän sanaan tiivistyy mielestäni nykyhetken puhutuimpien ilmiöiden ongelmat. Talouskeskustelu ja pakolaiset. Kärsin ahneudesta itsekin. Aika ajoin saan sen talttumaan mutta se on kuin ryhti. On pidettävä huolta että ryhti pysyy hyvänä, se ei nimittäin pysy itsestään. Tiedän kuinka hyvä ryhti

Share

Pesäpallo

Olen matkanvarrella kirjoitellut eri lajeista, mm. suunnistuksesta, salibandystä ja golfista. Myös Kalevan kisoista kirjoittelin. Nyt ajattelin lyhyesti kertoa mikä pesäpallossa viehättää minua eniten. Olen kilpaillut ja valmentanut sekä yksilö että joukkuelajeja. Pesäpallo on laji, jonka koen olevan voimakkaasti molempia. Jokainen

Share

Ajatusleikki

Vihaa häviämistä tai keskity voittamiseen. Kaksi ajatusta joilla tavallaan on sama ajatus mutta kuitenkin ovat monellakin tapaa hyvin erilaisia lähestymistapoja. Näiden ajattelumallien erot näkyvät elämässä, niin urheilijoissa, fanikulttuurissa kuin meidän jokaisen ihmisen arjessa. Häviämisen inhoaminen ammentaa voimansa vihasta. On tehtävä

Share

Keisarin uudet vaatteet

Kävin Tanskassa kesän aikana ja mielessäni on siitä asti pyörinyt H.C Andersenin satu, Keisarin uudet vaatteet. Tuntuu kuin se olisi suora kuvaus Kreikan tilanteesta. Olen huolissani ihmisistä jotka voivat huonosti Kreikassa. Silti neulomme entistä hienompia pukuja, joista vain vaatturi saa

Share
Top