Author

Henri

Yleinen

Kuolema

Itselleni yksi varmimmista tavoista saada itseni pysähtymään ja miettimään elämän hienoutta, on mennä läheisen ihmisen haudalle. Silloin elämän murheet saavat…

Yleinen

Hoitofilosofiaa

Ihminen on kokonaisuus. Ymmärrämme kuinka hyvä mieli tarttuu myös kehoomme. Tajuammeko että asia toimii myös toisin päin. Kun pakotamme kasvomme…

Yleinen

Huono päivä (1+1=2)

Elämämme aikana törmäämme useasti tilanteisiin joissa huomaamme toisella ihmisellä olevan niin sanotusti vähän huonomman päivän. Miten ratkaisemme sen. Selvennän ajatusta…

Yleinen

Itsetutkiskelu

Mieltäni lämmitti soitto kesken puuhakkaan työpäivän. Eräs blogiani lukenut henkilö soitti ja kiitti minua henkilökohtaisesti kirjoituksistani. Hän oli löytänyt elämässään…

Yleinen

Menettäminen

Valitettavan usein opimme arvostamaan asioita vasta sitten kun menetämme jotain. Säästämme kiitollisuuttamme monestikin aivan turhan takia. Emme ymmärrä mikä etuoikeus…

Yleinen

Vahvuus

Kun myöntää olevansa heikko on valmis tulemaan vahvaksi. Haemme suorituksiimme ja elämäämme neuvoja kuinka tulla vahvaksi. Gurut eri osa-alueilta kertovat…

Yleinen

Usko tekemiseesi ja luota

Tavat uskoa ja uskon kohteet vaihtelevat suuresti. Ei ole oikeaa tai väärää. Toivon kuitenkin että jokaisella olisi usko itseensä sillä…

Yleinen

Rytmi

Supistuakseen maksimaalisesti, lihas tarvitsee myös maksimaalisen rentouden. Unohdamme tämän helposti, sillä haemme koko ajan tehoja elämästä. Emme tajua että tarvitsemme…

Yleinen

Aristoteles

Nykyelämän informaatiokeskeisyyden takia tietoisuus mahdollisuuksistamme on lisääntynyt huomattavasti. Lähes kaikkea on tarjolla ja se lisää myös toiveitamme. Rupeamme helposti haaveilemaan…

Yleinen

Helmi

Lähdin rannalle kävelemään etsiäkseni helmeä. En siis lähtenytkään etsimään simpukankuoria niin kuin yleensä, vaan helmeä. Ajattelin että en löydä sitä,…

Yleinen

Alone – Yksin

You are never alone. Memories and imagination are always with you.   Et ole koskaan yksin. Muistot ja mielikuvat ovat…

Yleinen

Ystävänpäivä

Oikein Ihanaa Ystävänpäivää! On taas hyvä päivä muistaa ystäviä. Mutta on myös hyvä päivä miettiä ystävyyttä. Hyvin monella meistä on…

Yleinen

Adrenaline – Adrenaliini

Adrenaline If you feel scared before an important game or a test, be happy. Because that’s the sign of adrenaline…

Yleinen

Meadow – Niitty

I run in the Meadow. I see an incredibly beautiful flower. Would I pick it up for You. No. Come…

Yleinen

Rentous

Haemme elämässämme tehokkuutta. Olemmeko unohtaneet että maksimaalinen tehokkuus vaatii maksimaalisen rentouden tilan, niin kehon kuin mielenkin. Tuntuu että haemme vain…

Yleinen

Miete

Elä elämääsi siten ettet ylläty mistään negatiivisesta. Älä siis ylläty jos joku loukkaa sinua. Älä ylläty julmista teoista maailmalla. Sen…

Yleinen

Tekoäly

Tieteiskirjallisuudessa on pitkään puhuttu ja kirjoitettu ajasta jolloin tekoäly eli tietokoneet ottavat vallan. Olen tullut siihen tulokseen ettei niin tapahdu….

Yleinen

Kiire

Näin joulun alla hiipii monen ihmisen mieliin kiireen tuntu. Jotenkin vain tunnelma kiristyy ja tuntuu että monenlaista puuhaa on tekemättä…

Yleinen

Voima

Turvaudumme monenlaisten voimien kehittämiseen. Haetaan fyysistä voimaa. Se auttaa meitä niin urheilusuorituksissa kuin elämässä yleensä. Haetaan voimaa kauneudesta. Hoitamalla kehoaan…

Yleinen

Mielikuva

Maailmassa on tällä hetkellä tärkeämpää antaa jotain tiettyä mielikuvaa kuin perustaa arvostusta rehellisyyteen. Vähän aikaa sitten Pauno Kajoksinen, joensuulainen salibandyn…

Yleinen

Hetki

Hetkessä eläminen ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi sillä juuri tähän hetkeen vaikuttavat asiat ovat tapahtuneet aiemmin. Tämä hetki, koostuu…

Yleinen

50000

Kirjoitan tunteesta ja tunteella. Kuin jokainen blogini olisi ensimmäinen…. tai viimeinen. Voi tuntua turhamaiselta kun olen innoissani 50000 klikkauksen rajapyykin…

Yleinen

Vanheneminen (42 vuotta)

On taas aika vuodesta, jolloin pysähtyy miettimään että kilometrit elämässä lisääntyvät väistämättä. Olen innoissani niistä. Niistä kilometreistä jotka olen kulkenut…

Yleinen

Talouskommunismi

Heitän pitkästä aikaa ajatuksia myös muilta elämän sektoreilta. Selvennykseksi todettakoon että minulla on aivan loistava pankki. Ajatus on vain sivustaseuraajan…

Yleinen

Psyykkinen valmennus

Olipa huikea päivä. Tajuta lopullisesti ettei varsinaista psyykkistä valmennusta ole olemassa. On vain valmennusta joka huomioi ihmisen kokonaisuutena. Et voi…

Yleinen

Isänpäivä

Olen isä. Mutta jouduin pohtimaan kuinka ylpeä isä todella voin olla. Enkä tarkoita lapsiani. Tarkoitan itseäni. Sillä maailma on täynnä…

Yleinen

Ravihevonen

Erään keskustelun yhteydessä lupasin analysoida miten ravihevosen itseluottamusta voisi parantaa. Kuinka kilpailusuorituksessa saisi kaiken irti. Myönnän etten ole nähnyt ravihevosta…

Yleinen

Happiness – Onnellisuus

Your happiness comes from understanding why you are alive. Happiness isn’t just a bunch of joyful and enjoyable moments. Because…

Yleinen

Tavoitteet

Elämässämme on tärkeää asettaa tavoitteita. Muuten leijumme elämässämme ilman minkäänlaista päämäärää. On kuitenkin tärkeää, että kartoittaa miten pääsemme tavoitteisiimme ja…

Yleinen

Katsoja

Fanikulttuureissa on huikeita eroja eri maiden ja lajien välillä. Mieleeni tulee eräs mielestäni hyvin terapeuttinen tarina eräästä jalkapallo-ottelusta Liverpoolista. Se…

Yleinen

Vahvuudet ja heikkoudet

Maailmassa on hyvin harvoja ihmisiä, joilla on vain vahvuuksia. Lukemattomasti enemmän on niitä jotka eivät halua kuulla tai huomaa omia…

Yleinen

Hävityn pelin jälkeen

Tunteiden purkaminen ja suorituksen analysoiminen ovat joukkuelajeissa huomattavasti vaikeampi asia kuin yksilöurheilussa. Hävityn kilpailun jälkeen on yksilöurheilijan häviön analysoimisessa huomattavasti…

Yleinen

Salibandy

Salibandyliiga käynnistyy tulevana viikonloppuna ja rupesinkin miettimään lajin kehitystä niistä ajoista kun itse aloittelin fyysistä valmennusta ja myös sitä mihin…

Yleinen

Ajatuksen voima

Ajatellaanpa harjoituksiin menemistä kahden eri tunteskaalan pohjalta. Olet menossa joukkueharjoituksiin ja sinun fiiliksesi on katossa. Odotat innolla harjoituksiin pääsyä ja…

Yleinen

Toisenlainen fyysinen passivoituminen

Olemme oivaltaneet että liikunnan vähyys on uhka hyvinvoinnillemme. Työmme ja vapaa-aikamme fyysinen rasittavuus on pienentynyt lukuisten keksintöjen ansioista. Tällä hetkellä…

Yleinen

Ikävät kokemukset

Pysähdytäänpä miettimään ikävien kokemusten merkitystä tulevaisuuteemme. Tietenkin on selvää ettei jokaista ikävää kokemusta voi kääntää positiiviseksi missään vaiheessa elämää. Mutta…

Yleinen

Kiitollisuus

Mielikuvituksemme on ajatustemme ohjaama toiminto. On helppoa kuvitella miten paljon paremmin kaikki olisi jos… Ohjeeni on: Ohjaa ajatuksesi kuvittelemaan kuinka…

Yleinen

Hieroja

Hyvin monet ihmiset kutsuvat minua hierojaksi. Se ei haittaa minua vaikken koskaan olekaan käynyt hierojakoulua. Olen vain fysioterapeutti. Toivon ettei…

Yleinen

Miekka

Kirjoitin jokin aika sitten Damokleen miekasta. Käynnissä olevat yleisurheilun EM-kisat ovat näyttäneet että keskustelua tästä aiheesta on hyvä käydä. Emme…

Yleinen

Damokleen miekka

Tarina Dionysioksesta ja Damokleesta on yksi minun suosikeistani mytologisessa, opettavaisesta kerronnassa. Tarina jouhen varassa roikkuvasta miekasta kuvaa vallassa olevien ihmisten…

Yleinen

Muisto (Kuopiossa)

Tänään valmennettavani aloitti Kalevan kisojen urakkansa. Aika ei ollut niin hyvä kuin ennen kauden alkua ajattelimme sen täällä olevan. Mutta….

Yleinen

Kalevankisat ja pakko

Kuopion Kalevankisat lähestyvät ja monelle kisat voivat olla tiedostamatta myös pakko. Nyt on vielä hetki aikaa pysähtyä. Hetki aikaa laajentaa…

Yleinen

Alaselkäkipu ja seisominen

Meillä ihmisillä on taipumus mennä sieltä mistä aita on matalin. Valitettavasti se usein kostautuu. Tähän asiaan törmää usein niinkin arkisessa…

Yleinen

Juoksemisen sietämätön keveys

Juuri niitetyn ruohon tuoksu ja lähes peilityynenä virtaava Pielisjoki antautuvat aisteilleni solmiessani tuliterien Asicsien nauhoja. Haluan juosta, haluan saavuttaa sen…

Yleinen

Tunteiden doping

Urheilussa dopingaineiden käyttäjiä vihataan. Samoin on myös kuntoilussa. Kun kehitystä tapahtuu huikeasti, alkaa heti arvuuttelu siitä onko kenties avustettu kehitystä…

Yleinen

Lento MH17 (ihmiset)

Ensimmäistä kertaa pysähdyin todella yhteen twiittaukseen. En väitä tai näe että Twitterin tarkoitus olisikaan pysäyttää meitä ihmisiä. Minusta on kiva…