Fanikulttuureissa on huikeita eroja eri maiden ja lajien välillä. Mieleeni tulee eräs mielestäni hyvin terapeuttinen tarina eräästä jalkapallo-ottelusta Liverpoolista. Se avaa meitä katsojia ymmärtämään paremmin myös kannustuksen ja mukana elämisen vaikutukset omaan hyvinvointiimme.
Ottelulla ei ole tässä tarinassa merkitystä. Merkitys on vain miehellä jonka näin ja hänen käyttäytymisen analysoinnilla. Mies oli keski-ikäinen erittäin siististi pukeutunut kotijoukkueen kannattaja. Tullessaan omalle paikalleen, hän viikkasi beigen popliinitakkinsa istuimen selkänojalle erittäin rauhallisesti ja huolitellen. Löysäsi hieman solmiota ja avasi ylimmän nappinsa kauluspaidastaan. Tarkisti että slipoverissaan ei ollut nukkaa sekä että istuin oli puhdas istuutuessaan siihen. Lopuksi hän tarkisti että lahkeet olivat alhaalla sekä samalla tasolla. Hän istui ryhdikkäässä asennossa ottelun alkuun asti, välillä hieman puhdistaen silmälasejaan. Olin vain pari penkkiriviä ylempänä ja nähdessäni miehen tulevan, kiinnitin huomioni hänen huoliteltuun olemukseen ja mielessäni arvailinkin hänen ammattiaan. Jotain tarkkuutta, säntillisyyttä ja sisäistä kuria vaativaa työtä epäilin hänen tekevän.
Hän istui ottelun alkuun asti rauhallisena ja hyvin vähäisin elkein. Mutta kun ottelu alkoi, mies muuttui täysin. Hän nousi seisomaan, kannusti kotijoukkuetta, lauloi ja liikehti. Hän otti voimakkaasti osaa myös vierasjoukkueen kannattajille huuteluun. Hänellä oli käytössä lähes kaikki voimasanat sekä kansainväliset käsimerkit. Aika-ajoin mies istahti penkille, suoristi vaatteensa ja rauhoittui hetkeksi. Mutta kun tilanne kentällä vaati kannustusta, rauhallisuus ja jämptiys hävisi. Alkoi taas sama meuhkaaminen uudestaan.
Ottelun jälkeen mies rauhoittui täysin. Hän kiristi solmion, laittoi ylänapin kiinni ja puki beigen popliinitakkinsa huolellisesti päälleen. Siirtyi paikaltaan rauhallisesti ja määrätietoisesti kävellen kohti stadionin uloskäyntiä.
Ajatukseni heräsivät. Meillä suomessa katsomossa tulee olla hiljaa. Kannustus on vaisua ja jos joku huutaa katsomosta jotain, häntä katsotaan outona. Ulkomailla ollessamme me saatamme rentoutua kannustamaan. Susijengin kannustusjoukot olivat parhaat koripallon MM-kisoissa. Mutta pitääkö meidän lähteä ulkomaille asti päästäksemme fiilikseen. Pitääkö meidän mahdollisesti juoda alkoholia päästäksemme estoistamme ja ryhtyä kannustamaan Suomi-paita päällä Leijonia. Miksi emme voisi tehdä niin kuin tämä englantilainen herrasmies teki. Mennä katsomoon, antaa tunteidellemme vallan, purkaa mahdollisesti työ-, opiskelu tai perhestressiä pois ja nauttia täysin siemauksin urheilunäytelmästä. Eläytyä ja kannustaa.
Ehkä meidän ei tarvitsisi aina lähteä ulkomaille tai nauttia alkoholia päästäksemme purkamaan tunteitamme. Voisimme mennä urheilutapahtumaan katsomaan ja kannustamaan. Me katsojatkin voisimme lähteä sieltä kotiin kaiken antaneena ja rentoutuneena. Tällöin peli hyödyttäisi meitä itseämmekin. Oppisimme näyttämään tunteitamme. Ja olen varma että äänekäs kannustus loukkaisi ketään urheilijaa. Päinvastoin se antaisi lisää energiaa.
