Tänään valmennettavani aloitti Kalevan kisojen urakkansa. Aika ei ollut niin hyvä kuin ennen kauden alkua ajattelimme sen täällä olevan. Mutta. Löysimme yhdessä juoksusta silti paljon positiivisia asioita. Tärkeää onkin millaisen muistijäljen haluaa itselleen jättää. Lauantaina on vielä 200m juoksu. Tämän päivän viimeiset 30 metriä sujui erittäin hyvin. Sen ansiosta naamamme ei ollut mutrussa. Tästä on hyvä jatkaa lauantaille. Ja kun tarkemmin ajattelee. Kun juoksun jälkeen voi terveenä kävellä on pois maalialueelta on sekin saavutus. Sillä yhden kilpailijan taival päättyi ikävästi takareiden repeämiseen. Myös se että katsomossa odottavat omat tukijoukot, ovat myös onnen aihe. Tunne siitä että on silti tärkeä läheisille vaikkei aina juokse ennätyksiään, on myös asia josta kannattaa olla iloinen.
Itse lähdin juoksentelemaan iltahämärässä kohti Puijon tornia ja sen portaita. Matkan aikana mieleeni tulvahteli paljon muistoja. Opiskelinhan Kuopiossa ensiksi 1,5 vuotta sairaanhoitokoulua, sitten fysioterapeutiksi ja samaan aikaan yliopistolla liikuntalääketiedettä. Aikaa Kuopiossa vierähti siis jokunen tovi. Mietin valmennettavan juoksua ja sitä kuinka tärkeää on kaivaa positiivisia asioita esiin. Haluan olla ehkä enemmän opettaja kuin valmentaja, sillä nautin urheilijan hyvistä suorituksista ja olen onnellinen siitä että olen voinut olla avuksi. Mutta huonojen päivienkin jälkeen haluan urheilijan löytävän suorituksestaan asioita joiden avulla hän voisi kasvaa ja ei aina vain urheilijana vaan myös ihmisenä.
Pienenä kävin päiväkodin Uimaharjussa. Silloin siinä lähellä oli luistinrata joka tuntui olevan aivan valtavassa montussa. Nyt myöhemmin aikuisena monttua sillä paikalla ei ollut, vain pienen pieni rinne. Pienenä mittakaava oli siis toinen. Saapuessani Puijon portaille, muistin kuinka talvisin juoksin niitä aivan täysillä ylös asti tuntien kyllä poltetta takareisissä mutta pystyen silti pitämään vauhdin aivan huipulle asti kovana. Nyt saapuessani sinne huomasin asioiden kääntyneen toisin kuin Uimaharjussa kävi. Portaat olivat muuttuneetkin isoimmiksi ja raskaammiksi. En jaksanut juosta kuin yhden kymmenesosan portaista. Lähdin kuitenkin onnellisena pois, sillä minulle oli jäänyt positiivinen muisto kovasta porrasharjoituksesta.
Itseasiassa minulle on jäänyt positiivinen kuva koko Kuopiossa olo ajasta. Muistan asuneeni Rypysuolla autotallissa ensimmäiset vuodet. Se ei ollut juhlaa mutta en jäänytkään miettimään sitä. Sen sijaan mietin aikoja MC58:ssa. Niille jotka eivät tiedä mitä se tarkoittaa, niin selvennän. Minna Canthin katu 58. Kimppa opiskelija-asumista Kupsin lentopalloilijoiden kanssa. Vaikka muistan että minulle kovin usein jäi siivoojan rooli, silti muistot ajasta ovat hyviä. Me jokainen kunnioittimme kuitenkin toisiamme. Silloin jonkun asian tekeminen ei tunnu pakkopullalta.
Minulle on siis jäänyt Kuopiosta paljon hyviä muistoja. En väitä etteikö täällä olisi tapahtunut paljon ikäviäkin asioita. Kyse on varmasti paljolti myös siitä, mitä haluan muistaa. Millaisiin muistoihin ajatukseni suuntaan. Harmitustakin lenkillä tunsin. Puijonlaaksoon menevän tien varrella oli nostalginen drive-in hampurilaispaikka. Nyt sen oli vallannut Hesburger. Vaikka en kovin usein vieraillutkaan hampurilaispaikassa, se oli uniikki. Siksi Hesburgerin tulo ei ollut minulle mieleen. Mutta niinkuin sanoin kyse muistoista on pitkälti myös ajatuksemme varassa. Tämän päivän valmennettavan juoksua voi siis lähestyä monella eri tavalla. Me valmennettavan kanssa lähestyimme sitä positiivisuuden kautta. Hyväksyimme huonot asiat mutta keskityimme hyviin. Uskon että tuo on se tie hänelle saadakseen parhaan tuloksen lauantain kisassa.
Loppuun on vielä pakko kertoa yksi osa Enon rodeojengin vierailusta autotalliasunnossani. Puijon muovinen alastulorinne houkutti ravintolaikään ehtineitä kavereitani siinä määrin että illan hämyssä heidän teki mieli laskea hyppyrimäen juurelta pahvinpalalla alas. Minä odotin alhaalla ja havaitsin pahvin tulevan ensin ja poikien vasta sitten. Voin kertoa että toista laskua kukaan ei enää halunnut. Kuiva muovimäki nimittäin oli polttanut Leviksillä verhotun takamuksen aivan ruvelle. Tosin se ei ollut ainut asia reissulla mikä laittoi leuan rintaan. Mutta loput reissusta olkoon niitä asioita joita ei kannata muistella. Positiivisuudella kohti uusia seikkailuja.
