Olemme oivaltaneet että liikunnan vähyys on uhka hyvinvoinnillemme. Työmme ja vapaa-aikamme fyysinen rasittavuus on pienentynyt lukuisten keksintöjen ansioista. Tällä hetkellä kuitenkin positiivinen liikunnallinen herätysliike on saanut aikaan paljon hyvää ja tiedostamme liikunnan merkityksen hyvinvointiimme. Mutta entäs olemmeko miettineet kuinka salakavalasti olemme passivoituneet sosiaalisessa kanssakäymisessä fyysisen ilmaisun alalla.
Tuntuu että sosiaalisuus ja toisten ymmärtäminen on heikentynyt huomattavasti. Vaikkakin sosiaaliset sovellukset ja kommunikaatiovälineet ovat lisääntyneet huomattavasti. Voisiko syy olla siinä ettemme saa kaikesta huolimatta riittävästi informaatiota toisten tarkoitusperästä ja ajatuksista. Oletko pysähtynyt koskaan miettimään kuinka paljon väärinymmärryksiä olisi vältettävissä kun viitsisit availla suutasi ja puhua, tekstiviestin lähettämisen sijaan. Kirjoitetun viestin tulkinnasta puuttuu äänen analysointi sekä välitön vuorovaikutus.
Ilmaisemme tunteemme hymiöillä, kerromme kuulumisemme sosiaalisen median välityksellä mutta emme keskustele. Räpläämme puhelintamme ja tablettia ollaksemme sosiaalisia. Äänensävyjen, kehonkielen ja kosketuksen avulla kautta ymmärtäisimme toisiamme varmasti paremmin. Mutta olemmeko oikeasti siirtymässä koneellisesti tuotettuun yhteisöllisyyteen. Tarvitsemmeko enää muutaman vuoden päästä kasvojemme lihaksia puheen ja ilmeiden tuottamiseen. Riittääkö meille pelkästään hymiöt. Osaammeko kohta enää lukea ja tuottaa kehonkieltä. Pystymmekö koskettamaan toisiamme. Toivottavasti heräisimme myös tässä asiassa. Hyvinvointimme kannalta kun olisi tärkeää ymmärtää toisia oikeasti ja minimoida virhetulkinnat.
