Author

Henri

Yleinen

Muu maa mustikka osa 2 (juniorivalmennus)

Olen tutustunut sekä juniori- että aikuisjalkapallon fysiikka ja lajivalmennukseen useissa euroopan maissa. Haluan ottaa esille tärkeitä huomioita koskien junioreiden harjoittelua….

Yleinen

Muu maa mustikka osa 1

Pieni analyysi valmennuksen tuomisesta Suomeen ulkomailta, juoksun saralta. Muu maa mustikka osa 2, hieman myöhemmin, sisältää ajatuksia valmennuksesta nuorisojalkapallossa Englannissa,…

Yleinen

Miksi ei Friedrich Nietzsche

Kaikki mikä ei tapa, plää, plää plää. Miksi puhun ylikunnosta, liiasta ja yksipuolisesta kuntoilusta/liikunnasta/urheilusta. Saat vastauksen lopussa. Ihmisen elimistössä on…

Yleinen

Lasten ylikunto

En usko että kovinkaan moni lapsi saa itseään ylikuntoon ilman aikuisia. Luulen ettei yksikään. Kesäpäivät Enossa poikaporukalla sisältivät 4-8 tuntiin…

Yleinen

Kaikki pelaa

Aikaisempi kirjoitus lasten monipuolisesta liikunnasta ei mielestäni sodi ajatustani tästä aiheesta. Valitettavasti kentän laidalla on vanhempia kellon kanssa mittaamassa saako…

Yleinen

Monipuolinen liikunta lapsena

Monipuolisuuden voimasta puhutaan lasten liikuntaharrastuksen alkaessa. Kuitenkin useasti jo 7-8 vuotiaana on tehtävä päätös mikä on päälajisi. Siinä vaiheessa monipuolisuus…

Yleinen

Personal trainer osa 2

Mietin tässä että uskaltaisiko itse käyttää itsestään nimitystä Personal Trainer. Pitäisikö siihen käydä jokin kurssi vai riittäisikö fysioterapiakoulutus, 90 ov…

Yleinen

Perunavelli

Keitimme perunavelliä 10 litraa ja kolmantena päivänä alkoi velli jo tökkiä. Niinpä. Laitoin velliin munia, maitoa, vehnäjauhoja, tattarijauhoja, ohrajauhoja, suolaa,…

Yleinen

Kuusi

Mietin kolmea erilaista harjoitusta kahdella eritavalla toteutettuna terveysliikunnan alalta. Mitkähän tapahtumat olisivat suosittuja ja minne ihmisiä ei tulisi paljoakaan. –…

Yleinen

Tee se itse

Jos haluat treenata trendikkäästi mutta sinulla ei ole varaa ostaa koko ajan uusia välineitä. Annan nyt muutamia vinkkejä. Pienet käsipainot…

Yleinen

Oma ruokavalio

Pohdin mikä olisi hyvä ruokavalio. Viljatuotteet, peruna, sokeri yms ovat aika uusia keksintojä. Siksi päädyin marjoihin ja lihaan. Esi-isämmehän metsästivät…

Yleinen

Tärkeää tietoa laihduttajalle

Puolessa litrassa vettä on vähemmän kaloreita kuin puolessa litrassa alkoholia. Puolessa kilossa kurkkuja on vähemmän kaloreita kuin puolessa kilossa sokeria….

Yleinen

Pitkä ploki ja suunnan vaihto

Kerron miksi kirjoitin blogiini yhteiskunnallisia asioita. Ja miksi yritän lopettaa niiden kirjoittamisen. Pyrin keskittymään asioihin jotka liittyy terveyteen, hyvinvointiin ja…

Yleinen

Ennustus

Nokia ei ollut viimeinen suuri yrityskauppa isommalle ulkomaalaiselle yritykselle. Yksi kerrallaan myydään lähes kaikki suuremmat yritykset. Päätäntävalta ei enää yritysasioissakaan…

Yleinen

Susi

En katso paljon elokuvia. Mutta kuulen ja luen arvosteluja. Nyt katsoin yhden trailerinkin. En ajatellut katsoa elokuvaa. Se kertoo hierarkian…

Yleinen

Huomenna

Morgen, morgen, nur nicht heute, sagen alle faulen Leute. Semmonen sanonta on saksanmaalta. Itse ajattelin aloittaa kuntoilun huomenna. Näen sen…

Yleinen

Työ

Kumpi liene parempi. Ajattelee ensin ja tekee sitten vai tekee ensin ja ajattelee jälkeenpäin. Molemmilla tavoilla on varmasti oma kannattajakuntansa….

Yleinen

Jäniskevennys

Nyt aloitankin päivän positiivisessa hengessä. Turhahan sitä on jännittää. Keittelin tuossa juuri porkkanoita ja yksi juttu tuli mieleen. Olipa kerran…

Yleinen

Leikkaukset

Pohjois-Korealle hieman ”nauretaan” koska se näkyy avaruuteen pimeänä läiskänä. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014022518073381_ul.shtml Olikin aikaisemmin puhetta noista katulampuista blogissani. Saa nähdä millainen sykkivä…

Yleinen

Kreikka

Nyt minäkin olen tyytyväinen EU:n toimintaan. Facebook seuraajani huomasivatkin sen, että laskin jokunen kuukausi sitten EU:n Kreikalle annetun lainan määrän…

Yleinen

Hieronta ja käsittelyt

Virallisessa lääketieteessä on suuntauksia ja varmasti myös tutkimuksista siitä että hieronta ja fysioterapia on turhaa. Samalla lailla kuin venyttelykin. Eli…

Yleinen

Personal trainer

Olisipa ollut tylsää olla personal trainer 60-luvulla. Aerobicin keksittiin vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Harvassa olisi ollut liikuntamuodot. Olikohan ihmiset silloin huonommassa…

Yleinen

Suutarin oma kenkä

Minun tapauksessa, tällä hetkellä, suutarilla itsellään ei ole kenkiä. Mutta eilen harrastin liikuntaa, pitkästä aikaa. Voisin kuvailla liikuntamuotoa lähes täydelliseksi….

Yleinen

Kunnon harjoittelu

Ensiksi mietin että on se hieman ihmeellistä että ihmiset kuntoilevat nykyisin rankemmin kuin urheilijat harjoittelevat. Urheilijatkin joutuvat toki harjoittelemaan kovaa…

Yleinen

Kuivaharjoittelu

Haluaisin oppia uimaan. En siis osaa vieläkään. Päätin aloittaa kuivaharjoittelulla. Siksi tyhjensin uima-altaastamme veden. Opinkohan nyt paremmin.

Yleinen

Meditaatio

Uutisia lukiessani ymmärsin meditaation idean. Älykkäitä ne on olleet silloin joskus. Harmi vain kun ei itse ole paneutunut siihen. Eli…

Yleinen

Robots

Robotit tulevat tekemään tulevaisuudessa valtaosan monien ihmisten töistä. Mietiskelen että mitenkähän ne ihmiset joilta työ viedään, pärjäävät. Ratkaisu on seuraavanlainen….

Yleinen

Työnjako

On se outo juttu. Kun olin fysioterapeuttina sairaalalla joskus aikoja sitten, asiakkaan halutessa vessaan, olisi minun pitänyt kutsua hoitaja paikalle….

Yleinen

Hoitamisen hauskuus

Itse nautin työn tekemisestä silloin kun ympäristö on sellainen jossa viihdyn.Onneksi yritykseni toimitusjohtaja antoi minulle luvan stailata huoneeni sellaiseksi kuin haluan….

Yleinen

Oravannahka

Eläinkunta kiittää suuresti rahan keksimistä. Tällä menolla kaikki selkärankaiset olisi jo tapettu ja luultavasti hyönteisten jalat toimisivat maksuvälineinä. Ne kun…

Yleinen

Ei savua ilman tulta !

Olen näin länsimaalaisena ihmisenä huolissani kahdesta asiasta Kiinassa. Savusumu maassa lisääntyy ja toivonkin että Kiina keskittyisi co2 päästöjensä vähentämiseen. Heidän…

Yleinen

Jokapäiväinen elämä

Asia koskee yhtä paljon kaikkia ihmisiä mutta koska urheilijat pyrkivät maksimoimaan kehon suorituskyvyn, otan asian esille valmennuksen avulla. Lajista riippuen…

Yleinen

Päivittäin

Miksi harjoitusohjelmaa on hyvä miettiä päivittäin vaikkei siihen mitään muutoksia tekisikään. Ihminen ei ole kone.

Yleinen

Tunne (myös tajuttava)

Ettei homma meneisi romantisoinniksi on syytä muistuttaa myös toisenlaisesta harjoituksesta. Taas vertailun paikka. Olen oksentanut normaalia tautia lukuunottamatta kahden eri…

Yleinen

Tunne

Mietin aikaa jolloin harjoittelin kovaa. Vertaan kahta identtistä harjoitusta toisiinsa. 6x 200 metriä kovaa kahden minuutin palautuksella. Toisen suoritin Espanjan…

Yleinen

Suu ja urheilu

Suun limakalvot ovat isoin limakalvo johon päivittäisessä elämässä ollaan kosketuksessa. Jokainen ihmisen terveyteen perehtynyt tietää kuinka tärkeää on yleisterveydenkin kannalta…

Yleinen

Tuoksu

Urheiluhalleissa ja suorituspaikoilla on oma, tietynlainen tuoksunsa. Se kuinka suhtaudut siihen vaikuttaa suoritukseen. Jos jäähallin pukuhuoneen haju on sinusta erittäin…

Yleinen

Perus fysiikkaa

Mietitään ihmisen painopistettä. Liikkuessa sitä siirretään johonkin suuntaan. Ajatellaan nyt että ollaan juoksemassa eteenpäin. Liikuttaessa painopistettä tarvitaan kontakti alustaan. Kun…

Yleinen

Ylimenokausi

Urheilijoiden ja urheilijoiden välillä on suuria eroja ylimenokauden tavoitteissa. Kauden tavoite on rauhoittaa elimistö hetkeksi raskaasta harjoittelusta ja kilpailusta sekä…

Yleinen

Massiivinen juoksukenkätesti

Ostin MBT kengät ja aion raportoida ensimmäisen lenkin jälkeen miltä ne tuntuivat. Eli palataan asiaan puolen vuoden päästä. Massiivisen tästä…

Yleinen

Innostus

Urheilussa olisi valmentajana hauska saada se innostus purkkiin joka urheilijalla on aloittaessaan uuden harjoituskauden. Sieltä voisi sitten kauden mittaan jakaa…

Yleinen

Puhelinmainonta

Minusta olisi järkevää mainostajien ruveta mainostamaan kesken puhelujen. Samoin sähköpostia kirjoittaessa tulisi mainoksia aiheesta joista kirjoittaa. Facebookhan on jo tajunnut…

Yleinen

Seisoma-asento

Seisoma-asennosta monesti liikahdetaan eteenpäin. Kokeile seisoa siten kuten ehkä normaalistikin seisot, paino kantapäillä. Kun tästä asennosta lähdet eteenpäin joudut siirtämään…

Yleinen

DDR

Muistan kuinka nuorena länsimaisena ihmisenä kummastelin Rostockin postilaitoksen kokoa. Vanhempi länsimainen ihminen kertoi suuren koon johtuvan siitä että siellä työskenteli…

Yleinen

Jatkuva talouskasvu

Politikot ja talousoppineet haluavat jatkuvaa talouden kasvua. Miksi. Jos bruttokansantuote (BKT) kasvaa koko ajan, tuoko se hyvinvointia. Tiedän että se…

Yleinen

Huippu-urheilijan ja terveysliikujan ero

Terveysliikunnalla pyritään parantamaan ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia jotta hän voisi nauttia elämästään enemmän. Fyysisen kunnon tulisi parantua ja liikunta tulisi mitoittaa…

Yleinen

Appsit

Nyt on applikaatioitten aikaa. Kaikki innolla kehittämään noita erittäin tärkeitä työkaluja jotka parantavat ihmisen elämää. Minulla olisi muutamia ehdotuksia jotka…

Yleinen

<a href=”http://www.bloglovin.com/blog/11824521/?claim=daq8peu236j”>Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>