En usko että kovinkaan moni lapsi saa itseään ylikuntoon ilman aikuisia. Luulen ettei yksikään. Kesäpäivät Enossa poikaporukalla sisältivät 4-8 tuntiin liikunnallisia aktiviteettejä, lähes joka päivä. Uitiin, pelattiin eri pelejä, monioteltiin ja pyöräiltiin paikasta A paikkaan B. Liikunta oli osa elämää, hauskaa ja huoletonta, eikä se sisältänyt mitään ulkoisia painetekijöitä.
Lapsen elimistö pystyy kyllä mukautumaan suureen rasitukseen, jos se on mielekästä ja monipuolista. Uskonkin että nykyinen ongelma, josta siis valitettavasti luin ( lasten ylikunto), johtuukin aivan muusta kuin liiasta liikunnasta. Uskon että se johtuu aikuisten teettämistä paineista ja vääränlaisesta liikunnasta. Liikunnan määrä ei siis ole oleellinen asia, vaan sen sisältö.
Sama asia on muissakin harrastuksissa. Jos lapsi haluaa hyväksi soittajaksi, hänen on harjoiteltava useita tunteja päivässä. Hyvin harvoin sanotaan että joku soittaa pianoa liikaa. Hän soittaa sitä liikaa vain silloin jos pianon soitto on hänelle pakko eikä halu.
Yhden asian haluan vielä tuoda esille. Se että lapsi on lasten ja nuorten sarjoissa suomen paras, ei tee hänestä yhtään onnellisempaa aikuista. Se että lasten ja nuorten liikunta/ urheiluharrastus tähtää seuraavaan kauteen on sairas ajatus. Sensijaan liikunnan pitäisi tukea kasvua kohti aikuisuutta. Kun lapsesta tulee nuori, hänellä olisi mahdollisuus joko liikunnalliseen, terveeseen aikuisuuteen tai mahdollisesti menestyksekkääseen huippu-urheilu uraan.
Molempiin pääsee mielestäni parhaiten muulla kuin ”seuraava kausi” ajattelulla.
Linkki juttuun jonka luin
