Maailmassa on tällä hetkellä tärkeämpää antaa jotain tiettyä mielikuvaa kuin perustaa arvostusta rehellisyyteen. Vähän aikaa sitten Pauno Kajoksinen, joensuulainen salibandyn pelaaja, rehellisesti myönsi ettei tee juuri mitään ylimääräistä kuntonsa eteen. Lisäksi hän kertoi katsovansa yöt NHL-jääkiekkoa joka todistetusti ei tuo parhainta terää harjoitteluun. En todellakaan pidä tämmöistä tapaa esimerkillisenä ja mielestäni myös pelaaja toi tämän esille kertoen ettei missään nimessä halua toimia roolimallina.
Mutta silti asiasta nousi iso ongelma. Jos pelaaja olisi tehnyt niin kuin monet muut tekevät eli tehnyt asioita salassa ja kertonut harjoittelevansa ammattimaisesti, asia olisi ollut ok. Mutta kun hän ei pitänyt yllä tiettyä mielikuvaa, oli helppoa heittää ensimmäinen kivi. Kun ajamme autolla kuntosalin pihaan, olemme sporttisia. Vedämme proteiinipatukoita Kismetin korvikkeeksi, kehomme voi hyvin. Kun laitamme trendin mukaiset urheiluvaatteen päällemme, näytämme fitnessmalleilta. Sykemittari ranteessa parantaa hapenottoamme ja kuntopyörä olohuoneen nurkassa tekee meistä aktiivikuntoilijoita.
On siis parempi luoda mielikuvia kuin myöntää rehellisesti tosiseikat. Jos Pauno ei olisi niin hyvä pelaaja, tuskin hän pelaisi salibandyliigassa. Jos Joensuussa olisi 25 yhtä lahjakasta pelaajaa, jotka tekisivät asioita oman kuntonsa parantamiseen enemmän, Pauno tuskin pelaisi Josbassa. Mutta…
Kertooko Paunon tapaus jotain salibandyliigasta. Voi hyvin kertoakin. Kertokaa sitten miksi Mario Balotelli pystyy pelaamaan Valioliigaa ja Serie A:ta. En vertaa lajeja tai pelaajia millään lailla keskenään. Heitän vain ajatuksen.
Fyysisenä valmentajana toivon että pelaajat harjoittelisivat kovaa. Arvostan kuitenkin rehellisyyttä enemmän kuin mielikuvia.
