Vanhemmalla pojalla oli viikonloppuna jalkapalloturnaus. Päätimme mennä uimaan pelien välissä. Uimarannalla oli kaksi paikkaa missä uida. Vanhempi poika kavereineen meni laiturille hyppimään ja nuorempi jäi vähän matkan päähän hiekkarannalle. Kaikilla oli oikein hauskaa.
Ruvettiin tekemään lähtöä rannalta ja pienempi veijari oli jo kietoutunut pyyhkeeseen. Kahden aikuisen voimin kielsimme viisivuotiasta menemästä laiturille. Uskoiko hän, ei. Lopputulos oli se että pieni horjahdus ja pyyhe ympärillä veijari tipahti syvään veteen. Onneksi kaikki päättyi onnellisesti ja sain pikkumiehen ylös vedestä. Tämä tapahtuma opetti minulle yhden erittäin tärkeän ja toisen vähemmän tärkeän asian.
Ensinnäkin. Meidän aikuisten tehtävä on kasvattaa lapsia. Se että lapset oppivat noudattamaan sääntöjä on tärkeää heidän itsensä kannalta. Olin lipsunut kasvatuksessa hieman väärille urille. Ajattelin että kiellot ovat niuhottamista. Eivät ne ole niuhottamista vaan rakkautta lastasi kohtaan. En puhu nyt entisajan armeijamaisesta kurista. Puhun käytöstavoista ja sääntöjen noudattamisesta. Haluan rakastaa lapsiani ja aion olla johdonmukaisempi sääntöjen noudattamista kohtaa.
Toinen vähemmän tärkeä opetus oli se että veden ääressä ollessani tyhjennän taskuni puhelimista joita sattui taskussani olemaan kaksin kappalein. Monesti ne sisältävät tietoa jonka haluat säilyttää.
Hieman ennen tippumisepisodia oli kolmen hengen porukka uimassa lammen toiselle puolelle. Yksi tytöistä epäili voimiaan jaksamisen suhteen vaikka kaksi muuta houkuttelivatkin häntä kokeilemaan uimista. Kerroin hänelle ettei hänen kannattaisi yrittää uida toisten kiusoittelusta huolimatta. Onneksi hän uskoi.
Voimia ja rohkeutta kasvattamiseen. Vaikka sinulla ei olisi omia lapsia, voit kuitenkin tarpeen tullen neuvoa muitakin. Luulen että sitä kutsutaan välittämiseksi. Eikä sitä tässä maailmassa ole liikaa.
