Kirjoitan asioista toistona, koska pääasiassa kirjoitan itselleni. Olen niin tyhmä etten opi kerrasta. Otan nyt esimerkin omasta kuntoilustani. Olen käynyt 13 kertaa leikkauksissa ja kokenut useita jaksoja jolloin en ole voinut juosta vaikka haluaisinkin. Eräs jakso oli noin viiden vuoden takaa kun kolme vuotta ja kolme akillesjänneleikkausta esti juoksemisen.
Sitten kun pääsin vihdoin juoksemaan kuntoni oli mitä oli. Aloitin lenkkeilyn kahden sillan lenkillä. Lenkin pituus oli ehkä noin 2,5 km. Kun talvella muutama vuosi sitten aloitin lenkin kiertämisen, aikaa minulta kului 26 minuuttia. Olin aivan poikki. Jatkoin lenkin juoksemista ja kesällä lenkkiin kului enää aikaa alle 13 minuuttia. Juoksin siis puolta nopeammin.
Se miksi kerron tämän liittyy aikaisempiin kirjoituksiin säännöllisyydestä. Kiersin lenkin siis säännöllisesti 5 kertaa viikossa. Matka oli vain 2,5 km. Eli juoksin viikon aikana noin 12,5 km. Eilen mietin että jos olisin juossut 5 kk ajan kerran viikossa 12,5 km lenkin enkä olisi tehnyt muuta olisiko kuntoni kehittynyt samalla lailla. Jaksoin tuon 2,5 km lenkin jälkeen lisäksi venytellä ja tehdä kehonhallintaharjoituksia.
Minun esimerkkini oli siis rapakuntoisen ihmisen tarina. Minua ei haittaa vaikka päivittäinen lenkki tai liikunta olisi pidempääkin. Tärkeää minulle itselleni oli siis tajuta, ettei se kertaharjoituksen vaikutus ole niin suuri kuin säännöllisyys. Tai ainakin minä ajattelen siten.
Toinen tärkeä asia tässä esimerkissä oli oman lähtötason tajuaminen. Se että naapurin Pena juoksee joka päivä aamuin illoin 10km lenkin, ei minulle siis sovi, ainakaan vielä.
Koska ei kahta ilman kolmatta. Ne ajat jotka podin (ei ipodin) leikkaushaavoja nuollen olisin voinut käyttää järkevämminkin. Vaikka en pystynyt juoksemaan, nyt vanhempana ja viisaampana olen tajunnut yhden seikan. Olisin voinut harrastaa muunlaista liikuntaa.
Mutta ”Find your own way”.
