Olen matkanvarrella kirjoitellut eri lajeista, mm. suunnistuksesta, salibandystä ja golfista. Myös Kalevan kisoista kirjoittelin. Nyt ajattelin lyhyesti kertoa mikä pesäpallossa viehättää minua eniten.
Olen kilpaillut ja valmentanut sekä yksilö että joukkuelajeja. Pesäpallo on laji, jonka koen olevan voimakkaasti molempia. Jokainen lyönti, juoksu tai heitto sisältää saman vaativuuden kun yksilölajien suoritukset. Lyöntisuoritus on kuin kolmen kierroksen kuulantyöntö. Pesävaihto on kuin jatkuva välierä ennen kotiin juoksemista. Polttoheiton on onnistuttava ensimmäisellä yrityksellä. Toki peliä rauhoitetaan tarkoituksella aina välillä, mutta kuitenkin voimakas henkisyys on läsnä silloinkin.
Kuitenkaan et voi pärjätä lajissa yksin. Olo olisi orpo jos samalla syöttäisit ja pyrkisit ottamaan lyönnin kiinni. Lisäksi tarvitset aina kaverin lyömään kun etenet pesältä toiselle. Huomasin että taktinen puoli on erittäin pitkälle vietyä päästessäni seuraamaan lajia kulissien taakse. Koko joukkueen on tiedettävä tarkalleen, mitä seuraavaksi tehdään.
Nautin ennen kaikkea lajin psyykkisestä puolesta. Vastustajan kanssa keskustelu tai keskustelematta jättäminen on suola, joka on viety mukavalle tasolle. Sinä voit olla ihan hiljaa ja kuunnella tai sitten psyykata. Horjuttaa vastustajan itseluottamusta ja kuitenkin koko ajan huolehtia omastasi. Lajissa menestyminen vaatiikin yksilöurheilijan suoritusmentaliteetin unohtamatta kuitenkaan sitä tosiasiaa että olet osa joukkuetta, jolla on yhteinen tavoite.
Lauri ”Tahko” Pihkala on keksinyt oivan lajin meille suomalaisille. En ollut käynyt pesäpallo-ottelussa ennen viime talvea. Korjaan, alle 8-vuotiaana olin kyllä kerran, mutta leikin pikkuautoilla koko pelin ajan. Onneksi tutustuin lajiin, sillä olen nauttinut ensimmäisestä vuodesta pesäpallon parissa erittäin paljon.
Tätä samaa ajattelua, mitä joukkueurheilussakin painotetaan, tarvitsee myös suomalainen yhteiskunta. Tee yksilönä asiat mahdollisimman hyvin mutta muista samalla että olet osa joukkuetta!
