Heti alkuun on sanottava, pidän hoitotyöstä. Yksittäiset hoitohetket tuovat mukavaa vastapainoa Go On Joensuun pyörittämiselle. Olen hieman uudistanut hoitohuonetta muraalien muodossa. Decoradoran Katja Kouvalainen taiteili upeat maisemat huoneeseen. Ne tuovat kyllä mukavan ja rauhoittavan tunnelman ja lisäävät rentouden tuntua. Katja on kyllä taitava työssään. Aina kun huoneeseen astuu, kiire poistuu.

Hoitohuone ei ole tyhjillään vaikka hoidankin Go On Joensuun asioita ja tehtäviä. Jenny Savolainen antaa maanantaisin ja tiistaisin hoitoja huoneessani. Hoito ei ole fysioterapiaa. Se on hyvin erilaista hoitoa, mutta tavoite on sama, ihmisten hoitaminen. Olen itsekin käynyt Jennyn hoidossa ja voin todeta olon oli mahtava hoidon jälkeen. Kannattaa olla Jennyyn yhteydessä, mikäli haluaa kokeilla hänen hoitojaan.

Naapurihuoneessa Törrösen Jouni tekee pohjallisia totutulla ammattitaidolla ja tekee myös samalla ammattitaidolla hierontoja, joten kaikki ei ole muuttunut.

Valmennuksen osalta ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, muuta kuin toteutustavassa. Vastaan edelleen Joensuun Mailan edustuksen fyysisestä harjoittelusta sekä mietin keinoja joukkueen hengen luomiseen.

Toteutustavalla tarkoitan vallitsevaa tilaa. Pelaajat ovat tehneet toistaiseksi harjoituksia pitkälti omatoimisesti, sillä järki on pidettävä mukana. Pelaajat ovat kuitenkin ottaneet tilanteen loistavasti haltuun. Uskon tämän ajan kasvattavan pelaajia jopa siinä määrin että kauden alkaessa he ovat jopa paremmassa kunnossa kuin normaali kevään jäljiltä.

Perustan lausahduksen kahteen tekijään. Ensinnäkin pelaajat ovat voineet omaa kehoaan kuunnellen mitoittaa harjoituksia. Toiseksi pelaajat ovat kasvaneet henkisesti aimo harppauksen, sillä aikaa on jäänyt itsensä kehittämiseen myös muulla tavoin kuin urheillen.

Ohjelmoin myös Petrus Palmun kesätreenit. Petrus pelasi upean kauden JYPissä. Harmi vain, että kausi jäi kesken. Mitä kaikkea kausi olisikaan voinut tuoda tullessaan.

Sitä tosin ei kannata minunkaan liikaa pohdiskella. Toki oppimisen kannalta on hyvä mietiskellä historiaa ja kehittymisen kannalta on järkevää kuvitella tulevaisuutta mutta tekeminen kannattaa suunnata tähän hetkeen. Näin se vain menee.

Share