Heittelen taas ajatuksia. Pidin tuossa personal training tunnin läheisellä pururadalla. Noin 50 henkeä oli kutsuttu. Osanotto oli tasan kymmenen prosenttia. Osallistumismaksu oli tasan 0 euroa. Olen ilmoittanut ettei tunneilleni ole pakko tulla, koska urheilijat urheilevat itselleen ja joukkueelleen, eivät minulle. Tajusin ettei  tällä tietotaidolla kannata ruveta myymään tunteja.

Muutama ilmoittikin hyvän syyn. Yksi teki itsenäisesti saman harjoituksen ja toinen oli juuri kokenut elämän suurimman mysteerin, isäksi tulon. Kolmannella oli taas ollut edessään raskaampi päivä, hautajaiset.

Itseasiassa en edes toivo että kukaan ilmoittelee minulle poissaoloistaan.

Mutta ehdottomasti toivon että poissaolleet ovat joko tehneet kuten ensimmäinen pelaaja tai kokeneet saman kuin toinen pelaaja. Hautajaisia en todellakaan toivo, vaikka niihin johtanut tapahtuma taitaa lopulta olla ainut varma asia elämässä.

Share