Syntymäpäivänä

Syntymäpäivänä.

Täytin 54 vuotta. Yksi vuosi lisää.

Pitääkö siitä olla erityisen ylpeä? Suurin osa työstä tapahtui täysin ilman omaa osallistumistani.

Toki tein matkan varrella muutaman valinnan, jotka eivät olleet täysin idioottimaisia. Ja luultavasti moni asia piti minut hengissä ilman, että edes huomasin.

Kuvan portaat johtavat kuntosalille. Sille samalle, jossa pyrin auttamaan ihmisiä voimaan hieman paremmin. Askelmille on maalattu, kuinka monta kaloria sen nouseminen kuluttaa.

-0,40 CAL. -0,50 CAL. FIVE DOWN. Sinne mahtuisi muitakin. Kaloreita palaa jo ovella.

Liikkuminen vie energiaa. Niin ajattelukin, usein vain huonommalla hyötysuhteella.

Numerot eivät kerro, mitä nousu ihmiselle tekee. Voit kavuta portaat tavalla, joka vahvistaa kehoa. Tai tavalla, joka saa nivelet kipeytymään.

Kaloreita kuluu molemmissa. Vaaka ei tiedä, sattuuko sinuun.

Liike on lääke, sanotaan. Hyvä lause.

Mutta lääkkeissäkin annostus ja käyttötapa ratkaisevat. Liian vähästä ei välttämättä ole hyötyä. Liika voi tehdä hallaa.

Yllättävän hankala konsepti tämä liike.

ama pätee ruokaan ja uneen. Moni tarvitsee kaikkia kolmea. Sopivasti ja säännöllisesti.

Silti olemme rakentaneet niistäkin uuden työmaan. Numeroita, joita pitää mitata, seurata ja optimoida. Kuinka paljon liikuit? Kulutit? Söitkö oikein? Nukuitko tarpeeksi? Kehityitkö?

Ja jos et, niin millä pirun tavalla aiot korjata sen huomenna?

Meillä on jo kiireitä, paineita ja huolia. Onneksi keksimme vielä hyvinvoinnin, josta voi ottaa lisää paineita. Jopa sovellusten avulla.

Tavoitteissa ei ole mitään vikaa. Joskus kenties riittäisi, että tekisi asioita valitsemaansa suuntaan.

Joskus kannattaa harjoitella kovaa. Joskus kevyesti. Joskus levätä. Valitettavasti yhtä oikeaa vastausta ei voi käyttää loppuelämäänsä.

Mieli saattaa haluta kehitystä, vaikka keho kaipaisi lepoa. Tai sohva haluaa sinut, vaikka kävely tekisi hyvää.

Olemme taitavia perustelemaan itsellemme sen, mitä haluamme. Mittaamaan, kuinka hyvin onnistuimme.

Hyvinvoinnin tavoittelusta on tullut oma lajinsa. Siinä voi harjoitella vuosikausia tulematta maaliin. Ja innostua pakkomielteisesti.

Eräs valmennettavani totesi: "Elämä ei ole projekti. Se on prosessi."

Aika hyvin sanottu.

Projektissa on tavoite, aikataulu ja valmistumispäivä. Elämässäkin on viimeinen päivä. Ainakin tässä olomuodossa. Sen aikataulu ja tapa ovat useimmille epäselviä.

Onneksi.

Silti yritämme saada elämää valmiiksi. Kunhan paino on sopiva. Kunto kohdallaan. Työt järjestyksessä. Uni kunnossa.

Sitten voimme vihdoin… aloittaa seuraavan projektin.

Sillä aina löytyy jotakin korjattavaa. Ehkä ongelma ei olekaan tavoitteissa. Vaan siinä, että kiirehdimme niitä kohti huomaamatta elämäämme, jota elämme.

Tekeminen ratkaisee. Tila määrittää tekemisen tason.

Ehkä 54 vuoden jälkeen olen alkanut ymmärtää, ettei jokaisen askelman tarvitse johtaa johonkin suurempaan.

Joskus riittää, että se vie oikeaan suuntaan.

Vaikka siitä ei saisi merkintää mihinkään.