Suunta

Suunta

Me mittaamme lähes kaiken. Askeleet. Unen. Painon. Rasvaprosentin. Tulokset. Tilin saldon.

Ja hyvä niin. Mittaaminen voi auttaa meitä voimaan paremmin.

Mutta joskus kannattaa vilkaista myös sitä, mitä olemme oikein mittaamassa.

Sanomme, että tärkeintä ovat terveys, perhe, läheiset ja hyvä elämä. Mutta näkyvätkö meille tärkeät asiat siinä, mitä teemme?

Rakennamme varallisuutta, jotta voisimme nauttia elämästä. Sitten käytämme sitä asioihin, jotka vievät aikaa ihmisiltä, joiden kanssa siitä piti nauttia.

Ostamme sormuksen kertomaan, miten nukuimme. Joskus laitteelta voisi säästää akkuakin ja kysyä asiaa itseltään.

Mittaamme kehitystä usein sillä, miltä näytämme ja millaisia tuloksia teemme. Hiukan epäreilu laji, koska tiedämme jo etukäteen, kumpi lopulta voittaa: me vai aika.

Tasapainon harjoittaminen ei ole yhtä seksikästä. Ei ole kyllä kaatuminenkaan.

Kuntosalilla voi rakentaa komeat olkapäät ja samaan aikaan kehon, jolla sukkien pukeminen alkaa muistuttaa pientä esterataa.

Juhlimme, jotta elämä ei olisi tylsää. Ja täytämme kalenterin, jotta meidän ei tarvitsisi huomata, miltä tavallinen elämä tuntuu.

Kyse ei ole siitä, etteikö rahalla, tuloksilla ja juhlilla olisi paikkaansa.

Vaan yksinkertaisesti siitä, menetkö siihen suuntaan, jota oikeasti pidät tärkeänä.

Elämä kun ei ole yksittäisiä lokeroita.

Keho. Mieli. Ihmissuhteet. Ympäristö. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mitä hyötyä on varallisuudesta, jos keho ei enää vie sinne, minne haluat mennä? Mitä hyötyä on hienosta matkasta, jos mieli on koko ajan jossain muualla? Ja mitä hyötyä on kaikesta siitä, minkä olet saanut ympärillesi, jos viereltä puuttuvat ihmiset, joiden kanssa siitä piti nauttia?

Siksi ehkä kaikkea ei kannata rakentaa sen ympärille, mikä on helppo laskea.

Minäkin pidän siitä, että peilistä katsoo takaisin ihminen, jonka kanssa viitsii lähteä ulos.

Mutta keho väistämättä vanhenee ja ennätykset jäävät taakse. Peili voisi kertoa kehityksestä muutakin.

Tunnemmeko itsemme paremmin. Rauhoitummeko nopeammin. Rakastammeko paremmin. Itseämme ja muita. Pidämmekö läheiset lähellä. Osaammeko nauttia elämästä ilman, että sille pitää jatkuvasti keksiä ohjelmaa.

Niissä ei tarvitse tehdä henkilökohtaista ennätystä ennen viittäkymppiä. Niissä voi tulla paremmaksi vielä seitsemänkymppisenä. Ehkä kahdeksankymppisenäkin.

Suuntaa voi muuttaa koko ajan. Useimmiten siihen ei tarvita suurta elämänmuutosta.

Minuutti tasapainoa. Puhelu ihmiselle, joka on sinulle tärkeä. Kävely ilman kuulokkeita. Hieman enemmän unta. Hetki, jolloin huomaat tehneesi itsellesi jotain hyvää ja annat itsesi olla siitä tyytyväinen.

Pieniä tekoja. Mutta juuri niistä suunta syntyy.

Meillä on lopulta aika vähän valtaa siihen, kuinka pitkä matka tästä tulee.

Mutta yllättävän paljon valtaa siihen, mihin suuntaan kuljemme ja keiden kanssa.