Mikä on positiivinen harha? Zlatan Ibrahimovicin saksipotku puolesta kentästä maaliin on hyvä esimerkki. Ulkopuolisen silmin se näyttää hölmöltä teolta aina siihen asti, kunnes tajuaa pallon olevan maalissa. Urheilussa pärjääminen vaatii siis kykyä luoda positiivisia harhoja. Tämän kyvyn myötä mahdottomalta näyttävä asia tulee mahdolliseksi.

Miksi positiivinen harha eikä vain positiivinen ajattelu. Koska ajattelu pohjautuu järkeen eikä siis sovi yllä mainittuun esimerkkiin. Luulen että vaikeista olosuhteista selvinneet ihmiset ovat selvinneet juuri tämän ominaisuuden avulla. Keskitysleireillä olleet ihmiset eivät ole pysyneet hengissä positiivisen ajattelun avulla vaan positiivisen harhan myötä. Oikein valjastettuna se on siis käytettävissä niin urheilussa kuin arkielämässä.

En usko että positiivista harhaa kannattaa jatkuvasti käyttää ettei todellisuus katoa, mutta silloin tällöin sen myötä suorituksemme voivat saada uuden ulottuvuuden.

 

Share